Salaisuus on julki – hän on myyrä: "Jostain syystä tykkään olla tosi ärsyttävä ihminen"

1:43img
Katso videolta, miten Pyhimys onnistui myyräilemään!
Julkaistu 04.05.2021 21:54
Toimittajan kuva

Aino Haili

aino.haili@mtv.fi

Myyrä-ohjelman suurin salaisuus on nyt julki.

Tiistaina 4. toukokuuta elettiin kevään 2021 jännittävimpiä televisiohetkiä, kun Myyrä-ohjelmassa paljastui viimein, kuka on myyrä. 

Finaalin asti olivat päässeet Aino Sirje, Pyhimys sekä Teemu Packalén. Tämän kolmikon joukosta myyräksi paljastui Pyhimys, oikealta nimeltään Mikko Kuoppala. 

Räppäri kertoo MTV Uutisille miettineensä jo ohjelman ensimmäistä tuotantokautta katsoessaan, että myyrän rooli sopisi hänelle. Pyhimys luonnehtii itseään kilpailuhenkiseksi ihmiseksi, joka pelkää liikaa häviämistä, joten myyräily olisi hänelle mitä sopivin rooli. 

– Tykkään tosi paljon esittää itseäni erilaisissa rooleissa ja korostaa niitä jotain omia piirteitä. Jostain syystä musta on kivaa olla ärsyttävä ihminen. Kivempi on olla sitä niin, että se on oma valinta, kuin että se on vaan jonkun mielipide, muusikko pohtii. 

Näin ollen Pyhimys ilahtuikin, kun tuotannosta tuli hieman ennen kuvauksiin lähtemistä soitto, että hänet on valittu myyräksi. Valmistautumisaikaa myyrän rooliin ei juuri ollut, joten Pyhimys hioi ja terävöitti taktiikkaansa kilpailun edetessä. 

Myyra_S2_eps3_009

Kaikki Pyhimykset suunnittelemat peliliikkeet eivät onnistuneet. 

Koska kilpailu on arvaamaton, eivät kaikki Pyhimyksen suunnittelemat peliliikkeet onnistuneetkaan ennakkoon kaavaillulla tavalla. Lisäksi täytyi jatkuvasti pitää varansa, sillä seurasivathan kilpailijat jatkuvasti toisiaan silmä tarkkana. 

– Sitä, että tekeekö tahallaan virheitä, vahdittiin niin paljon, että se ei lopulta muodostunut mun pelistrategiaksi. Enemmänkin semmoinen psykologinen puoli, että aina jos sain kadotettua rahaa potista, niin ajattelin, että katsoja pystyy löytämään sille jonkun loogisen syyn, joka on joku muu kuin mun myyräily. 

– Jollain tavalla ajattelin aika paljon katsojaa, ehkä enemmän kuin kilpailijoita. Ei ollut sellaista pelkoa, että he olisivat olleet mun perässä. Mutta sitten siinä lopussa kun tajusin, että Aino on mun perässä, niin se jollain tavalla helpotti, koska sitten pystyin vihdoin valitsemaan sen, ketä itse "epäilen". 

Lue myös: Myyrä-kisaajalta yllättävä ehdotus tiimilleen: "Meni ehkä kaksi sekuntia tajuta, että..."

Myyrän rooli otti myös henkisesti koville

Kolme viikkoa kestäneiden kuvausten ajan joutui koko ajan miettimään sanomisiaan sekä sitä, mistä ja milloin puhuu totta sekä milloin valehtelee. Vaikka myyrän rooli oli Pyhimykselle mieluinen, tuntui se myös ajoittain raskaalta. 

– Tavallaan mulla oli koko ajan huono omatunto, kun eihän mun kroppa tiedä, että tämä on peliä. Muut kilpailijat olivat hyviä tyyppejä, meillä oli tosi hauskaa ja mitä pidemmälle päästiin, sitä enemmän tutustuttiin ja varsinkin lopussa meillä oli hyvä porukka.

– Niin sitten tulee itselle sellainen petturiolo, että tässä mä vaan huijaa näitä muita ja jotenkin se oli vaikeaa. Kyllä se muhun vaikutti pitkään sen jälkeen. Kesti tosi pitkään toipua tuosta, varmaan kuukauden verran, kävi jotenkin ylikierroksilla ja ei ollut niin hyvä fiilis. 

Ohjelman kuvausten jälkeen tunnelma kuitenkin tasaantui, kun kilpailijat kohtasivat toisensa uudestaan karonkan merkeissä ja pääsivät keskustelemaan ohjelman tapahtumista. 

– Silloin se purkautui ja tajusi, että okei, kyllä nämäkin nyt tajuaa, että tämä on peliä eikä tässä voi ketään syyttää. 

Myyra_S2_eps7_016

Junatehtävä herätti katsojien epäilykset.

Pyhimys tunnustaa pelänneensä paljastumistaan eniten junatehtävän myötä, joka nähtiin televisiossa huhtikuun puolivälin tienoilla. Tuolloin myös katsojien epäilykset Pyhimyksen suuntaan heräsivät somekeskustelujen perusteella toden teolla. 

– Oli siellä paikan päällä sellainen hieman haastava tilanne selittää se, etten mä löytänyt sitä salonkivaunua. Jotenkin ajattelin, että niiden ihmisten tunnistaminen olisi ollut vaikeampaa, mutta se olikin tosi helppoa. Niin sitten oli tosi vaikeaa esittää niin huonoa. Moni ei ehkä uskonut sitä, mutta semmoisia hetkiä oli kyllä muillakin, eikä se tuhonnut sitä hommaa. 

Lue myös: Pyhimyksen pelitaktiikka herättää närää muissa: "Miksi mä auttaisin teitä?"

Salasi tiedon myös läheisiltään

Räppäri kertoo pyrkineensä tuotantokauden aikana auttamaan muita paljon sekä painottaneensa kilpailijoille, että myyräily kannattaisi, sillä siitä olisi hyötyä, mikäli muut luulevat myyräksi. Tämä saattoi olla yksi syy siihen, miksi häntä ei juurikaan epäilty myyräksi kauden aikana. 

Toinen oli kenties Pyhimyksen mukaan se, ettei hän näytellyt myyränä ketään muuta, vaan valitsi itsestään piirteitä joita hän kärjisti tietyissä tilanteissa. 

– Mä esimerkiksi kiukuttelin aika paljon. En mä oikeasti ehkä kiukuttele niin paljoa, mutta se ei sinällään ollut näyttelemistä, vaan sain psyykattua itseni kiukkuiseksi: uskomaan siihen, että mua ärsyttää se, miten muut pelaa. Sitten ehkä muut ajattelivat, ettei myyrällä menisi ihan noin paljon tunteisiin. 

Useat Pyhimyksen tutut ovat muusikon mukaan epäilleet tämän olevan myyrä – mukaan lukien hänen vanhemman lapsensa luokkakaverit. Toisaalta Pyhimyksen mukaan sama ilmiö on toistunut muidenkin kilpailijoiden kohdalla, sillä kaikki uskovat oman tuttunsa olevan myyrä, kun he eivät vaikuta ohjelmassa aivan omilta itseiltään.

Myyra_S2_eps9_001

Muusikko myöntää olevansa tyytyväinen lopputulokseen.

Pyhimys itse on nauttinut ihmisten arvailuista ja valmistautunutkin siihen, että jotkut ovat kaavailleet mielessään hänen olevan myyrä. 

– Julkisuuskuvani on ylipäätään sellainen, että jotkut eivät todellakaan pidä musta ihmisenä, heidän mielestään olen luotaantyöntävä, ilkeä ja ylimielinen ihminen. Niin tässä oli hyvä mahdollisuus vähän leikkiä sillä mielikuvalla. 

– Ehkä toivon, että he katsovat sen vikan jakson ja tajuavat, että se on nimenomaan se pointti. Eivät he välttämättä siltikään ala musta tykkäämään, sehän kuuluu vaan elämään. Toivottavasti kaikki ei ala vihaamaan mua tämän jälkeen. 

Räppäri itse ei ole kertonut kellekään läheiselleen totuutta roolistaan Myyrä-ohjelmassa. Vaikka tieto ei ehkä tule enää täytenä yllätyksenä Pyhimyksen lähipiirille, toivoo hän, että jotkut käänteet kuitenkin olisivat yllättäviä, kun totuudet niiden takaa paljastuvat. 

Vaikka Pyhimys kertoo olevansa loputon itsekriitikko, joka löytäisi loputtomiin parannettavaa omasta suorituksestaan myyränä, myöntää hän olevansa tyytyväinen lopputulokseen. 

– Pitää nyt se sanoa itsekin, että kyllähän se hyvin meni. Tätä ei voi harjoitella missään ja on erilainen juttu verrattuna mihinkään. 

Katso alta olevalta videolta lisää myyräilyjä! 

2:30img

Myyrän jaksot näet mtv-palvelussa ja C Moressa!

Tuoreimmat aiheesta

Myyrä