Salama iski Pariisissa – 11 ihmistä loukkaantunut

34585799
Salaman iskusta loukkaantuneet olivat olleet viettämässä synttäreitä ulkona puistossa.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 28.05.2016 17:49(Päivitetty 28.05.2016 19:47)

MTV UUTISET – stt – afp

Pariisissa 11 ihmistä on loukkaantunut salamaniskusta Parc Monceaun puistossa Pariisin luoteisosassa.

Suurin osa loukkaantuneista on viranomaisten mukaan lapsia. Kuuden vammat ovat vakavia.

34587007

Onnettomuus sattui Parc Monceaun puistossa iltapäivällä.

Poliisi kertoi kahdeksan lapsen ja kolmen aikuisen loukkaantuneen näiden haettua suojaa puun alta. Ennen ukkosmyrskyn puhkeamista he olivat viettäneet puistossa syntymäpäiväjuhlia.

Kuudesta vakavimmin loukkaantuneista kolmen lapsen ja yhden aikuisen vammat ovat hengenvaarallisia, poliisi kertoi.

Aiemmin paikallisviranomaiset olivat antaneet tapahtuneesta hieman erilaisia tietoja iTELE-uutiskanavalla. Heidän mukaansa turmassa loukkaantui kymmenen lasta ja yksi aikuinen.

Onnettomuus sattui Parc Monceaun puistossa iltapäivällä, kun ukkosmyrsky puhkesi yhtäkkiä kaupungin yllä. Puistossa monilla perheillä on tapana viettää aikaa viikonloppuisin.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat