Salamanisku tainnutti 16-vuotiaan jalkapalloilijan – videon karmivasta tapauksesta jakanut venäläisseura kertoi nyt ilouutisia

0:33img
Voimakkaat ukkoset riepottelivat Suomea juhannuksen alla – näin salamat nuolivat yli 140-metristä Pasilan linkkitornia.
Julkaistu 22.07.2020 07:16

MTV URHEILU – Reuters

Salamaniskun harjoituskentällä saanut venäläisjalkapalloilija Ivan Zaborovski, 16, on palannut joukkueensa vahvuuteen vain reilut kaksi viikkoa hurjan onnettomuuden jälkeen. 

Venäjän kolmosdivisioonassa pelaavan FC Znamya Trudan harjoituksissa koettiin kauhunhetkiä 4. heinäkuuta, kun salama iski maalivahti Zaborovskiin moskovalaisstadionilla. 

Seuran jakama video tilanteesta alla. 

Zaborovski rysähti tajuttomana kasvot edellä kentän pintaan, ja kun valmentaja Anton Basov tuli paikalle, tämä huomasi maalivahtinsa paidan palaneen etupuolelta. Sairaalassa Zaborovski vaivutettiin koomaan vammojen selvittämiseksi. 

Zaborovski on kuitenkin palannut kentälle pikaisesti. Häntä muistuttaa salamaniskusta vain rintakehässä oleva palovamma. 

– Minulla oli hengitysvaikeuksia, mutta ei oikeastaan mitään muita oireita. Tilanne paranee jatkuvasti, asiat ovat palautuneet normaaleiksi, Zaborovski kommentoi.  

Tiistaina hän allekirjoitti sopimuksen seuransa ykkösjoukkueen kanssa. 

– Ivan torjuu alueellisessa joukkueessa. Hänellä on hyvät tulevaisuudennäkymät, valmentaja Basov summaa. 

Tuoreimmat aiheesta

Jalkapallo