Etelä-Afrikassa salametsästäjien silpoma sarvikuono on toipumassa julmasta hyökkäyksestä. Sarvikuonon henki onnistuttiin pelastamaan erikoisoperaatiolla.
Nelivuotias sarvikuono joutui salametsästäjien kynsiin toukokuun ensimmäisellä viikolla. Salametsästäjät olivat tainnuttaneet sarvikuonon, hakanneet irti sen sarven ja jättäneet sen kuolemaan.
Sarvikuonon avuksi kiirehti kuitenkin lääkäreiden erikoisjoukko. Eläin kuljetettiin saamaan hoitoa Shamwariin.
Sarvikuono leikattiin 18. toukokuuta, jonka jälkeen eläinlääkäriryhmä asensi sarvikuonon haavan päälle erikoissuojuksen.
Pelastajat nimesivät sarvikuonon Hopeksi (Toivo). Hope toipuu nyt hyökkäyksestään Saving the Survivors -järjestön huomassa. Järjestö on erikoistunut salametsästäjien kynsiin jääneiden eläinten hoitoon.
Viimeiset kolme vuotta ovat olleet ennätyksellisen murheellisia sarvikuonoille Etelä-Afrikassa. Vuonna 2012 salametsästäjät tappoivat 668 sarvikuonoa, vuonna 2014 lukema oli jo 1215. Määrän pelätään ylittyvän tänä vuonna.