Salamurha radikalisoi iranilaiset ja nyt vaaditaan kostoa "kovalla kädellä – pakko tehdä salamurha"

Iranissa hallitusta syytetään jo vastaiskun myöhästymisestä, kertoo toimittaja ja politiikan asiantuntija Iranista.

Hamas-johtajan surmaaminen Iranin pääkaupungissa Teheranissa viime viikolla nosti jännitteet Lähi-idässä aivan uudelle tasolle.

Iranin vastaiskua Israelille odotetaan hetkenä minä hyvänsä. Kysymys on vain siitä, missä, milloin ja millä laajuudella tämä tapahtuu.

Tällä välin Iranissa yleinen mielipide on vahvasti kovan iskun puolesta, sanoo STT:n haastattelema toimittaja ja politiikan asiantuntija Farshid Bagherian IAWAS-ajatushautomosta Teheranissa. Ajatushautomo kuuluu valtion radio- ja televisiolähetyksiä valvovaan virastoon.

Bagherian tarkentaa kuitenkin, että "yleisellä mielipiteellä" hän tarkoittaa eri ryhmiä Iranin valtaapitävien joukossa – Iranin mittakaavassa "haukkoja ja kyyhkyjä", joilla aiemmin on ollut eriävät mielipiteet Iranin roolista lokakuussa leimahtaneesta Gazan konfliktista.

– Ennen Ismail Haniyehin salamurhaa meillä oli sotaa vastustavia tahoja sekä sodan puoltajia. Reformistit eli uudistusmieliset ajattelivat, että miksi Iranin pitäisi välittää Gazasta tai palestiinalaisalueista ja Israelista, ja että meidän pitäisi lähentyä muuta maailmaa ja länttä, noudattaa kansainvälisiä sopimuksia ja kohentaa talouttamme, Bagherian sanoo WhatsApp-haastattelussa Teheranin lähistöltä.

– Nyt kaikki ovat samaa mieltä siitä, että Iranin on ehdottomasti vastattava salamurhaan ja kovalla kädellä. Ilmapiiri vaatii sitä. On jo tahoja, jotka syyttävät hallitusta vastaiskun myöhästymisestä, hän sanoo.

Sekä uudistusmielisiin kuuluva tuore presidentti Masoud Pezeshkian että maan korkein johtaja ajatollah Ali Khamenei ovat vannoneet Israelin tulevan "katumaan" Haniyehin murhaamista Iranin maaperällä. Israel ei ole kommentoinut Haniyehin surmaa.

"Iraninkin pakko tehdä salamurha"

Painetta kasvattavat puheet siitäkin, että joku Iranin sisältä olisi auttanut iskun tekemisessä.

New York Times -lehden mukaan useat diplomaatit ovat kertoneet, että Haniyehin tappoi hänen tarkoin vartioituun majapaikkaansa, Teheranissa sijaitsevaan vierasmajaan, asetettu pommi, joka olisi salakuljetettu sinne jo kaksi kuukautta aiemmin. Lehden mukaan Iranissa on jo pidätetty yli parikymmentä ihmistä epäiltyinä osallisuudesta salamurhaan.

Iranissa oli kerrottu, että salamurha oli ollut ilmaisku majapaikkaan.

– Salamurha lietsoi pelkoa myös siksi, ettei tarkka tekotapa ole täysin tiedossa. Vaikka valtio tietäisikin, sen on vaikeaa tästä kertoa, sillä meneillään on tiedustelupalvelujen sota, Bagherian sanoo.

– Surmattu oli vieraamme ja meidän vastuullamme. Uskon, että Iranin on myös pakko tehdä salamurha ja kohdistaa se korkean profiilin henkilöön ja näyttää, että Iran pystyy samaan. Jos vastaus rajoittuu pelkästään ohjus- ja lennokki-iskuihin, he sanovat, että Iran ei kykene enempään.

Avoin koston kierre

Iran tukee Israelin vastustajia kaikkialla. Paitsi äärijärjestö Hamasia Gazassa, se tukee myös Hizbollahia Libanonissa sekä Jemenin hutheja, jotka ovat jo kaikki aktiivisesti mukana viimeisimmässä konfliktissa.

Uusi ja avoin koston kierre käynnistyi huhtikuussa, kun Israel iski Iranin lähetystörakennukseen Damaskoksessa surmaten kaksi iranilaiskenraalia sekä vallankumouskaartin jäseniä. Iran vastasi ampumalla yli 300 ohjusta ja lennokkia Israelin maaperälle. Vastausta pidettiin hillittynä.

Iranin ulkoministeriön edustaja vakuutti maanantaina, ettei Iran halua eskaloida alueellista sotaa, vaikka vastaakin Haniyehin surmaamiseen, kertoi qatarilainen al-Jazeera.

Lue myös:

    Uusimmat