Salatut elämät juhlisti Esko Koveron 40-vuotistaiteilijajuhlaa – Kovero kiitti fanejaan: "Ilman teitä ei olisi Ismoa"
Salattujen elämien työryhmä juhlisti keskiviikkona Esko Koveron 40-vuotistaiteilijajuhlaa.
Salattujen elämien työryhmä juhlistaa keskiviikkona 10.5. Esko Koveron 40-vuotistaiteilijajuhlaa Salatut elämät -studiolla. Kovero oli silmin nähden liikuttunut ja otettu hänelle osoitetuista puheenvuoroista.
– Kyllä tämä tietyllä tavalla hienolta tuntuu ja tämä on myös pakottanut minut miettimään tätä taivaltani täällä. Se on ollut todella pitkä, toivottavasti ei liian pitkä. Siitä matkasta suuri kiitos kuuluu teille. Ilman teitä ei olisi Ismoa, Kovero esitti kiitoksensa faneille.
Salatuissa elämissä pian 25-vuotisen uran Ismo Laitelan roolissa tehnyt Esko Kovero valmistui Teatterikorkeakoulusta 13. toukokuuta vuonna 1983.
Esko on ainoana alkuperäisnäyttelijänä kulkenut yhtäjaksoisesti sarjan ajan Ismo Laitelan polkua uskomattomine käänteineen.
Ismolle sattunut Salkkareiden 24-vuotisen historian aikana vaikka ja mitä. Koverolle sarjan historian rankin kohtaus oli se, kun Ismon tytär Miia Laitela menehtyi aivokasvaimeen.
– Kun niitä Miian viimeisiä hetkiä kuvattiin, niin siinä kun tytär kuolee isänsä syliin. Tuntuu, että vieläkin nousee pala kurkkuun, Kovero kertoi MTV Uutisille helmikuussa.
Yksinä hauskimpina hetkinä Koveron mieleen ovat puolestaan piirtyneet kohtaukset, joissa Ismo ja näyttelijä Jarmo Kosken esittämä Seppo Taalasmaa seikkailivat nunnaluostarissa.
Salatut elämät arkisin kello 19.30 MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa! Jaksot katsottavissa viikkoa ennen C Moressa!
Uusimmat
-
11:43
Al-Jazeera: Iranin presidenttiä pidettiin ehdolla maan ylimmän johtajan seuraajaksi ennen kuolemaansa
-
11:38
Omakanta-palvelussa häiriö – sisäänkirjautumisessa ongelmia
-
11:29
Suomessa on havaittu kaksi uutta lintulajia
-
11:27
Taantuma on ohi – miten se näkyy kansalaisen kukkarolla?
-
11:20
Suora lähetys kello 12: Hakaniemen uusi silta aukeaa Helsingin ytimessä
-
11:18
HJK:lta rajuja liikkeitä: Kritisoitu urheilujohtaja sai kenkää
-
11:14
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
11:13
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
11:09
Kommentti: Leijonissa yllätyksiä elintärkeällä tontilla – tässä kuumin peruna MM-kohtalonpelien alla
-
10:51
Valiokunnan puheenjohtaja: Petteri Orpo antanut väärää tietoa eduskunnassa
-
10:49
P. Diddy pyytää anteeksi järkyttävän pahoinpitelyvideon tapahtumia – uhrin asianajajalta täystyrmäys
-
10:39
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
10:29
Kurkusta ja retiiseistä paremman makuisia yllättävällä kikalla: "Siinä on oikeasti valtava ero"
-
10:24
Räppäri Redramalle luettiin syytteet – tilasi taikasieniä Hollannista
-
10:24
Suomi ja Britannia aloittavat laajan kumppanuuden – tärkein syy Venäjän uhka
-
10:13
Israel Iranin presidentin kuolemasta: "Me emme tehneet sitä"
-
10:09
Kaunis "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
10:06
Johnny Gaudreau kahteen ennätykseen MM-kisoissa
-
09:56
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
09:51
Latviassa aktivisti auttoi maastorajalle juuttuneita syyrialaisia – sai syytteen
-
Lataa lisää