Salkkareiden ammuskelu vaatii yhden uhrin – hän saa luodista

0:48img
Julkaistu 26.09.2016 21:15

MTV VIIHDE

Salattujen elämien maanantain ennakkojakso saa kammottavan lopun, kun selviää, että yksi Pihlajakadun asukkaista sai luodista. 

Salattujen elämien Katsomon ennakkojaksossa selviää, kuka joutui ampumisen uhriksi. 

Salkkareiden sieppaamistragedia saa karmivan lopun, kun Lari päättää pelastaa Iljan sosiaaliviranomaisen Moilasen kynsistä. 

3050 02 lari

Lari joutuu kuitenkin Moilasen kolkkaamaksi. Samaan aikaan Elias rientää apuun ase mukanaan. Hän löytää Moilasen asunnosta Iljan, Larin ja itse kaappaajan. 

Elias uhkaa Moilasta aseelle saadakseen Larin ja Iljan turvaan. Moilanen saa kuitenkin yliotteen Eliaksesta ja he päätyvät käsirysyyn.

elias

Samaan aikaan Linda kiirehtii tapahtumapaikalle yhdessä Sannin ja Talen kanssa. Kolmikko on rappukäytävässä, kun he kuulevat kerrostaloasunnosta laukauksen. 

Pian katsojille selviää, että ampuvälikohtauksen uhriksi on joutunut Lari. Poliisi epäilee ampujaksi Moilasta. 

lari ja elias

Elias suree rakastettuaan sairaalassa. Jakson lopussa siirrytään viiden viikon päähän. Kohtauksessa tummapukuinen mieshenkilö kävelee haudalle ja asettaa punaisen ruusun vastapeitetylle hautapaikalle. Kenen hauta on kyseessä? Se selviää Salatuissa elämissä!

Salatut elämät arkisin MTV3-kanavalla kello 19.30. Jaksot ennakkoon MTV Katsomossa kello 20.00. 

Tuoreimmat aiheesta

Salatut elämät