Salkkareiden tenavatähdet MTV:n tentissä – paljastavat ikimuistoisimman kohtauksen

rufus ja sonja 1
Sonja Kasurinen ja Rufus Rusanen ovat Salkkareiden nuoret tähdet.
Julkaistu 01.05.2016 08:31
Toimittajan kuva

Rebeca Romero

rebeca.romero@mtv.fi

Salattujen elämien juniorit Rufus Rusanen sekä Sonja Kasurinen joutuivat MTV:n grilliin. Katso videolta, miten he selvisivät fanien tiukoista kysymyksistä.

Severiä näyttelevä Rufus Rusanen, 13, ja Nellaa näyttelevä Sonja Kasurinen, 13, ovat Salattujen elämien nuorimpia näyttelijöitä.

Rufus Rusanen on ollut sarjassa mukana vuodesta 2011, ja Sonja Kasurinen liittyi tähtijoukkoon vuonna 2014. Molemmat päätyivät sarjaan koekuvausten kautta.

rufus ja sonja 1

Teatteria jo aiemmin harrastanut Kasurinen päätyi sarjaan mukaan käytyään ensin seuraamassa kuvauksia.

– Menimme katsomaan siskoni kanssa sarjan kuvauksia. Sitten äitini ilmoittikin, että menemme koekuvauksiin, Kasurinen kertoo. 

sonja kasurinen

Nellaa Salkkareissa näyttelevä Sonja Kasurinen haaveilee lääkärin ammatista. 

Myös Severi Sievistä näyttelevä Rufus Rusanen päätyi sarjaan koekuvausten kautta. Eikä hänkään ei ollut hakeutunut niihin itse.

– Isosiskoni näki netissä ilmoituksen, että sarjaan etsitään ikäistäni näyttelijää. Hän lähetti kuvani tuotannolle, ja siitä se lähti, Rusanen kertoo. 

Rufus rusanen

Rufus Rusanen kertoo, että hänet tunnistetaan usein koulussa ja muissa julkisissa paikoissa. 

Rusasen isosisko Rosa Rusanen näyttelee Salatuissa elämissä Iida Mustosta.

Videolla Kasurinen ja Rusanen kertovat muun muassa ikimuistoisimmasta kohtauksestaan Salkkareissa.

He paljastavat myös, mitä Salkkareiden roolihahmoa he haluaisivat näytellä. 

Salatut elämät MTV3-kanavalla arkisin klo 19.30. Jaksot Katsomossa ennakkoon edellisenä iltana klo 20!

Tuoreimmat aiheesta

Salatut elämät