Salkkareiden yliajajaa jahdataan – löytyykö syyllinen Pihlajakadulta?

2821 04 kalle (1)
Julkaistu 18.05.2015 09:09

MTV VIIHDE

Salatuissa elämissä nähtiin tällä viikolla järkyttävä käänne, kun pieni Oliver oli jäädä auton alle. Marianna pelasti Oliverin, mutta joutui itse sairaalaan. Epäselvää on, kuka autoa ajoi. Epäilykset alkavat kääntyä yhteen Salkkarit-hahmoon...

Salkkareissa on vuosien varrella nähty useita onnettomuuksia, joista järkyttävimmäksi olisi saattanut nousta vastikään nähty autokolari. Marianna (Oona Kare) onnistui pelastamaan pienen Oliverin viime tipassa.

Seuraavaksi Pihlajakadulla jahdataankin kyseistä yliajajaa. Katseet tuntuvat kääntyvän yhteen hahmoon. Syyllisyys on vaikuttanut painavan erästä Salattujen elämien henkilöhahmoa, ja myös muut ovat alkaneet huomata sen.

Pete Latun roolihahmo Kalle ei ole ollut oma itsensä sen jälkeen, kun kaahasi kiireellä ja mahdollisesti promilleja vielä veressä töihin Salatuissa elämissä.

Hahmo on vaikuttanut ahdistuneelta erityisesti silloin, kun auton alta juuri ja juuri pelastuneen Oliverin sukulaiset ovat vannoneet löytävänsä sen, joka kaahailullaan vaaransi Oliverin hengen.

Lari on huomannut, että Kalle on käyttäytynyt oudosti viime aikoina ja kysyy Kallelta, onko tämä ajanut pojan yli.

– Mistä sä oot saanut tollasta päähäs? Kalle vastaa.

– En tietenkään ajanut Mariannan yli!

Pikku hiljaa Kalle kuitenkin myöntää, että promilleja saattoi olla veressä.

Salatut elämät joka arkipäivä kello 19.30 MTV3-kanavalla. 

Tuoreimmat aiheesta

Salatut elämät