Salatuissa elämissä nähdään ensi viikolla uusi hahmo. Eva Adamsonin näyttelemä Tiina Järvinen törmää Taleen ostoskeskuksessa.
Eva Adamson on Salattujen elämien uusi kasvo. 19-vuotias tamperelainen Adamson näyttelee sarjassa Tiina Järvistä, joka paljastuu merkittäväksi hahmoksi. Ensi viikolla nähtävässä jaksossa kaunotar törmää Taleen ostoskeskuksessa.
Helsingissä syntynyt, mutta Tampereella suurimman osan elämästään asunut Adamson on erittäin innoissaan uudesta tulevasta roolistaan ja muistelee onnellisena hetkeä, kun sai tietää pääsevänsä osaksi Salattuja elämiä.
– Kun sain sen puhelun, että pääsin mukaan sarjaan, hypin onnesta niin kovin, että varmaan siellä puhelimen toisessa päässäkin tuntui minun iloni! Adamson nauraa.
Adamson kertoo pitävänsä erityisesti Salkkareiden nuorista hahmoista ja hänen mukaansa ohjelmaa tekevä porukka on todella mukava.
Lukion näyttelijätär kävi Tampereen yhteiskoulun lukiossa, josta hän valmistui ylioppilaaksi viime keväänä. Näytteleminen ja esiintyminen on Adamsonille erittäin tuttua koulusta sekä lapsuudesta.
– Kouluni oli ilmaisutaidon lukio, jossa näytellään, esiinnytään, lauletaan ja tanssitaan koko ajan. Olen aina rakastanut näyttelemistä ja esiintynyt ihan pienestä asti, aloitin Marimekon lapsimallinakin kolmevuotiaana ja tein sitä yksitoista vuotta.
Adamson on saanut elää kaksikielisessä kodissa, sillä hänen äitinsä on suomalainen ja isä englantilainen. Vapaa-aikanaan näyttelijälupaus rakastaa laulaa ja käydä aktiivisesti kuntosalilla.