Salkkareista uusi nettisarja – mukana elokuvan kaunotar

Jasmin Voutilainen: Nightmare 2 - Painajainen jatkuu -elokuvassa Ainon roolissa.
MTV
Julkaistu 26.02.2015 09:00

MTV VIIHDE

Salatut elämät -faneille on luvassa ilouutisia, sillä Salkkareista nähdään myös kesällä 2015 spin off -sarja. Nettisarjassa nähdään muun muassa Salkkarit-elokuvan jatko-osaa tähdittävä Jasmin Voutilainen.

Salatut elämät -faneja hemmotellaan myös ensi kesänä, sillä myös kesällä 2015 sarjasta nähdään nettisarja. Luvassa on romantiikkaa, mutta tuttuun Salkkarit-tyyliin kaikki ei aina mene ihan putkeen. 

Nettisarjassa tullaan näkemään mukana Nightmare 2 – Painajainen jatkuu -elokuvasta tuttu Jasmin Voutilainen, joka näyttelee Pepin (Sara Parikka) pikkusiskoa Aino Kaukovaaraa. 

– Olen seurannut nettisarjoja itsekin, suosikkini oli Young Man, Cash Man.

– Olen saanut jo nyt Salkkarit-faneilta tosi kivaa palautetta, vaikka olenkin uusi kasvo. Fanit ovat leffakiertueella muistaneet minua lahjoilla, olen saanut esimerkiksi suklaata ja kaulakorun.

Entä tullaanko Jasmin mahdollisesti jossakin vaiheessa näkemään myös itse sarjassa?

– En tiedä vielä! Se on auki, mutta toki mahdollista.

Sarjasta tiedotetaan lisää myöhemmin keväällä.

Salatut elämät joka arkipäivä kello 19.30 MTV3-kanavalla.

Tuoreimmat aiheesta

Salatut elämät