Salattujen elämien ennakkojaksossa maanantaina Alissa paljastaa Jirille suunnitelmansa.
Salkkareiden Katsomon ennakkojaksossa maanantaina Alissa syyttää Akia hänen lavastamisestaan veronkiertoyrityksensä toimitusjohtajaksi.
Alissan uhma kuitenkin laantuu hieman, kun Aki vakuuttaa tälle ajatelleensa koko ajan vain tyttärensä etua.
– En ole voinut taustani vuoksi käyttää omaa nimeäni firman perustamisessa. Minulla on veronkiertofirma, jonka avulla olen säästänyt sen avulla valtavia summia. Miksi minä olen tehnyt niin? Sitä varten, että olen halunnut turvata sinun taloudellisen tulevaisuuden, Aki vakuuttelee Alissalle.
Alissa joutuu punnitsemaan, asettuako asiassa Akin vai Jirin puolelle. Alissa näyttää valitsevan Akin, joten isä ja tytär sopivat välinsä.
Jiri todistaa jälleen kaksikon lämpimiä välejä ja luulee hävinneensä pelin. Alissa kuitenkin yllättää Jirin tekemällä tälle yllättävän ehdotuksen.