Salkkarit-kaksikon odotetut treffit saavat yllättävän lopun – hahmolta lähtee jalat alta

1:28img
Julkaistu 20.12.2017 15:00

MTV VIIHDE

Salattujen elämien keskiviikko-illan jaksossa nähdään, miten Jutta ja Ismo suuntaavat kohti treffejään.

Salkkareissa ollaan lämpimissä tunnelmissa, kun Taalasmailla sattumalta tavanneet Ismo ja Jutta yllättävät toisensa olemalla kohteliaita.

Ismo ja Jutta tekevät näennäisen sovun Ullan kahvipöydässä. Jutta jää yöksi Ullan luo ja jännittää seuraavan päivän treffejä. Ulla, joka on Ismon ja Jutan sovun myötä entistäkin varmempi näiden treffien onnistumisesta, saa Jutan rauhallisemmaksi.

Seuraavana päivänä Ismo, joka ei ole syönyt oikeastaan mitään pariin viikkoon, valmistautuu treffeilleen ja tuntee olonsa heikoksi. Ismo arvelee heikon olonsa johtuvan hermostuneisuudesta.

Kalle ja Ulla törmäävät ja toivovat Ismon ja Jutan treffien onnistuvan. Jutta odottelee Ismoa kohtaamispaikassa ja vilkuilee kelloaan. Samaan aikaan kohtaamispaikalle saapuvan Ismon jalat heikkenevät.

Salatut elämät arkisin 19.30! Sarja jää joulutauolle 22.12. ja palaa ruutuun uusin jaksoin 15.1.2018.

Tuoreimmat aiheesta

Salatut elämät