Salkkarit-kaunotar sensuelleissa bikinikuvissa – näitä et näe muualla!

TIIA_ELG-006
ATTE KAJOVA
Julkaistu 09.07.2016 08:45
Toimittajan kuva

Rebeca Romero

rebeca.romero@mtv.fi

Salattujen elämien Eva Tammista näyttelevä Tiia Elg on sinut itsensä kanssa. Rohkea kaunotar heittäytyi bikinikuviin Helsingin Hernesaaren rannassa. 

Salatuissa elämissä vuodesta 2014 asti Eva Tammista näytellyt Tiia Elg tunnetaan näyttelemisen lisäksi tanssijana.

Lapsuudesta asti tanssia harrastanut ja nykyään myös työkseen tanssiva Elg tietää, kuinka poseerata kameralle.

TIIA_ELG-003

Tanssin kautta itseensä, omiin vahvuuksiinsa ja heikkouksiinsa, tutustunut Tiia Elg on sinut itsensä kanssa. Hän pyrkii olemaan rehellinen itselleen ja hyväksyvä muita ihmisiä kohtaan.

– Minulla on hyvä itsetuntemus. Tiedän, kuka olen niin hyvässä kuin pahassakin. Hyvän itsetuntemuksen kautta minulla on myös hyvä itsetunto. Minulle se ei tarkoita koppavuutta tai ylemmyyttä, Elg sanoo. 

TIIA_ELG-005

TIIA_ELG-007

Teini-ikäisiä tyttöjä ohjannut Tiia Elg toivoo, että pystyisi esimerkillään osoittamaan, että hyvä itsetunto syntyy kaikesta muusta kuin kauniista ulkokuoresta. 

– Muistan, millaista on olla teini, ja olen myös toiminut teini-ikäisten tyttöjen opettajana. Tiedän siis, että vaikka joku ulkopuolinen sanoisi mitä tahansa, on jokaisen itse kasvettava ihmisenä, päästävä yli epävarmuuksista ja muodostettava sitä kautta hyvä itsetunto, Elg sanoo. 

TIIA_ELG-008

TIIA_ELG-009

TIIA_ELG-010

TIIA_ELG-002

TIIA_ELG-001

TIIA_ELG-011

Lue Tiia Elgin haastattelu kokonaisuudessaan täältä!

Salattujen elämien kesäuusinnat MTV3-kanavalla joka päivä!
Bikineitä ja timantteja -nettisarja tiistaisin ja torstaisin MTV Katsomossa klo 19.30.

Tuoreimmat aiheesta

Salatut elämät