Salkkareiden alkuperäisnäyttelijä ei haikaile eläkkeelle: Haluan kuolla saappaat jalassa

4:24img
Julkaistu 16.02.2016 11:31

MTV VIIHDE

Salattujen elämien Ullaa näyttelevä Maija-Liisa Peuhu, 74, ei haikaile eläkkeelle. 

74-vuotias Maija-Liisa Peuhu on Salattujen elämien alkuperäisnäyttelijä. Kokenut näyttelijä palasi sarjaan viimeksi syksyllä 2013. Eläkkeelle jääminen ei ole käynyt Peuhun mielessä.

– En todellakaan haikaile eläkkeelle. Mieluummin kuolen saappaat jalassa, kuin jään toimettomaksi, Peuhu sanoo.

Ullan rooliin tykästynyt näyttelijä ei ole vielä valmis luopumaan pestistään Salatuissa elämissä. 

– Aion tehdä Ullan roolia niin pitkään, kunnes hänet kirjoitetaan sarjasta ulos. Minä en lähde vapaaehtoisesti, Peuhu naurahtaa. 

Kipakkana rouvana tunnettu Ulla jakaa mielipiteitä puolesta ja vastaan. 

– Ulla herättää paljon tunteita. Minulle kukaan ei ole vielä uskaltanut sanoa mitään pahaa Ullasta. Useimmiten saan hänestä vain hyvää palautetta. Monet kertovat, että Ulla muistuttaa heidän mummoaan tai äitiään. 

maijaliisa peuhu

Maija-Liisa Peuhun mukaan Ulla on tänä keväänä uuden edessä. Viimeksi Sepon kanssa naimisissa ollut nainen kokee aivan uudenlaista rakkautta tänä keväänä. 

– On ihanaa päästä näyttelemään vanhemmalla iällä tällaista rakkautta. Kun vanha ihminen rakastuu, hän menee aivan sekaisin.

Peuhun mukaan rakastuminen ei ole nuorten yksinoikeus. Vielä vanhemmalla iällä on mahdollista löytää rakkaus. 

– Voin kertoa omasta kokemuksesta, että vielä tällä iällä on mahdollista rakastua. Olen tavannut myös ihmisiä, jotka ovat vielä 80-vuotiaanakin löytäneet elämänsä rakkauden, Peuhu kertoo. 

Salkkarit-pressissä nähtiin myös ennennäkemätön livenäytelmä:

3:36img

Salatut elämät arkisin MTV3-kanavalla kello 19.30. Ennakkojakso Katsomossa kello 20.00! Sarja tulee 19.2. asti vain maanantaista torstaihin. 

Tuoreimmat aiheesta

Salatut elämät