Salatuissa elämissä Kallea näyttelevä Pete Lattu sanoo, että Kallessa on aina ollut taipumusta riippuvuuteen.
Salattujen elämien Kallen alkoholiongelma on kärjistynyt pikku hiljaa ja alkoholi on ottanut yhä isompaa roolia miehen elämässä. Nyt tilanne on äitynyt jo niin pahaksi, että mies on tarttunut pulloon työpaikallakin.
Mitä mieltä, Kalle näyttelevä Pete Lattu on roolihahmonsa alkoholiongelmasta.
– Yllätyin kyllä, että Kallessa piilee tällainen puoli, mutta täytyy muistaa, että Salkkareissa kaikki on mahdollista. Kalle on voittanut jo kuolemankin, joten ei yksi alkoholiongelma tässä enää paljoa paina, Lattu vitsailee.
Hän muistuttaa, että Kallessa on ollut jo aiemmin nähtävissä taipumusta riippuvuuteen.
– Kalle kokeili Sakun kanssa huumeita ja nuorena hän oli muutenkin kova juhlimaan, joten periaatteessa tämä oli nähtävissä, Lattu sanoo.
Kallen elämässä on tapahtunut paljon lyhyessä ajassa, ja hän hakee lohtua epätoivoisesti pullosta. Kalle on menettänyt elämänsä rakkauden, Larin, oman virheensä vuoksi. Sen lisäksi hän joutui irtisanomaan oman äitinsä Kristiinan sairaanhoitajan työstä.
– Hän juo unohtaakseen ja lopulta hän ei enää muista, mitä hänen piti unohtaa. Jos Kalle olisi ystäväni ja tietäisin, että hän juo töissä, sanoisin hänelle ehdottomasti, että hakeudu hoitoon ja nopeasti, Lattu sanoo.