Salkkareista tuttu Kristo Salminen on hyötynyt taistelukoordinaattorin koulutuksesta myös näytellessään.
Näyttelijä Kristo Salmisella on yllättävä kakkosammatti leipätyönsä ohella: hän on opiskellut fight coordination -valmentajaksi.
– Käyn teattereissa ja elokuvissa koordinoimassa ja tekemässä koreografioita taistelu- ja väkivaltakohtauksia, Salminen kertoo toisesta ammatistaan.
Salminen on tehnyt taistelukoordinointia jo 16 vuoden ajan. Hän lähti opiskelemaan alaa ulkomaille sen jälkeen, kun oli valmistunut Teatterikorkeakoulusta.
– Teatterikorkeakoulun jälkeen oli sellainen olo, että haluaa päästä tuulettumaan. Opiskelin sitä vuoden täyspäiväisesti Englannissa.
– Tästä on ollut iloa ihan näyttelijäntyössäkin.
Salminen vierailee illalla esitettävässä Hinnalla millä hyvänsä -sarjan jaksossa. Salminen ei paljasta hahmostaan vielä paljoa, mutta juuri kyseisessä roolissa taistelukoordinaattorin taidoista ei pitäisi olla hyötyä.
– Hahmo on sellainen perusjäyhä mies, josta paljastuu suurta avarasydämisyyttä.
Viime talven Salminen on ollut kiireinen Kansallisteatterin Vanja-enon parissa. Viimeiset esitykset ovat käsillä ja seuraavan projektin harjoitukset jo alkaneet.
– Pienelle näyttämölle on tulossa Onnellisuuden tasavalta -niminen näytelmä, mutta siitä on tosiaan vasta harjoitukset käynnissä, Salminen vinkkaa.