Salkkarit-tähti Tiia Elg tekee 12 tunnin työpäiviä: ”Juhlimiset pitää jättää kokonaan väliin”

Elg5
Julkaistu 24.08.2017 20:02
Toimittajan kuva

Julia Falck

julia.falck@mtv.fi

Salkkarit-tähti Tiia Elg paljastaa kesänsä olleen niin kiireinen, että hän kävi ulkona vain yhden kerran.

Evaa Salatut elämät -sarjassa näyttelevä Tiia Elg kertoo MTV:lle, että hänen työpäivänsä kestävät keskimäärin 12 tuntia, koska kaunotar on monien vuosien ajan yhdistänyt näyttelemisen ja tanssin.

Aamulla herätessään tähti suuntaan Salkkareiden kuvauksiin ja sieltä suoraan tanssitunnille. Kotiin hän palaa noin ilta-kymmeneltä.

– Kaikki juhlimiset pitää jättää kokonaan väliin, koska minun pitää nukkua yössä ainakin kahdeksan tuntia, kiireinen monilahjakkuus toteaa.

Elg1

Kesällä kaunotar lomaili kaksi viikkoa Espanjassa ja palasi sen jälkeen takaisin tanssin pariin. Koko Salkkarit-lomansa aikana hän ehti käydä ulkona vain kerran veljensä vaimon polttareissa.

– Emmekä me silloinkaan menneet varsinaisesti ulos, koska tuleva morsian odottaa vauvaa, tähti myöntää.

Elg6

Pitkistä päivistään huolimatta Elg ei koe olevansa lähelläkään loppuun palamista.

– Väsymykseltä pelastaa se, että teen itselleni mielekästä juttua. Työ on oikeastaan tullut elämäntavaksi.

– Jos taas tekisin paljon duunia, mikä ei ole elämäntapa tai intohimoni, veikkaan, että loppuun palaminen olisi lähempänä, tanssija jatkaa.

Elg on tähdittänyt Salatut elämät -sarjassa Eva-nimistä vaaleaverikköä noin neljä vuotta. Suositun sarjan 18 kausi starttaa tänään.

Salatut elämät palaa MTV3-kanavalle tänään klo 19.30!

Tuoreimmat aiheesta

Salatut elämät