Salmonellapähkinöiden myyjille vuosikymmeniä vankeutta Yhdysvalloissa

h_01632062
Peanut Corporation of America -yrityksen entinen toimitusjohtaja Stewart Parnell (oik.) ja hänen entinen tehtaanjohtajansa Sammy Lightsey oikeudenkäynnissä.
Julkaistu 22.09.2015 06:02

MTV UUTISET - STT

Salmonellan saastuttamien pähkinöiden myyminen kuluttajille on tuonut pähkinäyhtiön entiselle johdolle kovat tuomiot Yhdysvalloissa.  

Peanut Corporation of America -yrityksen entinen omistaja ja toimitusjohtaja Stewart Parnell tuomittiin 28 vuodeksi vankeuteen Georgian osavaltiossa. Hänen yhtiössään niin ikään toiminut veljensä Michael Parnell sai 20 vuotta vankeutta. Lisäksi yrityksen laaduntarkkailussa työskennelleelle Mary Wilkersonille langetettiin viiden vuoden vankeusrangaistus.  

Ainakin 714 ihmistä sairastui, 166 joutui sairaalahoitoon ja yhdeksän kuoli Yhdysvalloissa, kun salmonellan saastuttamia pähkinöitä päätyi markkinoille vuonna 2009. Oikeuden mukaan yritys oli salmonellasta tietoinen, mutta salasi asian.   

Syyttäjien mukaan veljekset olivat tietoisia salmonellasta jopa vuosia, ja väärensivät muun muassa sertifikaatteja, joiden mukaan yrityksen tuotteet olivat puhtaita. Veljesten mukaan he eivät olleet tietoisesti asettaneet kuluttajia vaaraan.  

Yhtiön saastuneista pähkinöistä alkunsa saanut vuoden 2009 salmonellaepidemia johti yhteen Yhdysvaltain laajimmista tuotteiden takaisinvedoista markkinoilta.  

Salmonellatartunta on erityisen vaarallinen lapsille ja vanhuksille. Taudin oireisiin kuuluvat ripuli, pahoinvointi, päänsärky, vatsakrampit ja kuume.  

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat