Salolainen mies riehui Kelan toimistossa: Uhkasi ensin ampua työntekijät ja poistui sitten anastamaan urheilutossut

Kela kela-kortti AOP
Salolainen mies oli ollut tyytymätön siihen, ettei ollut saanut hänelle mielestään kuuluvaa avustusta. Kuvituskuva.All Over Press
Julkaistu 08.03.2019 18:51

MTV UUTISET – STT

Salolainen mies riehui Kelan toimistossa Salossa torstai-iltapäivällä, poliisi tiedottaa.

Mies oli ollut tyytymätön siihen, ettei ollut saanut hänelle mielestään kuuluvaa avustusta. Hän käyttäytyi aggressiivisesti, heitteli toimiston aulassa muun muassa esitteitä sekä uhkasi henkilökunnalle hakevansa aseen ja palaavansa ampumaan kaikki.

Poliisi sai miehestä ilmoituksen kolmen jälkeen ja tavoitti hänet ennen kello neljää Salon keskustasta. Tänä aikana mies oli anastanut lenkkitossut urheilukaupasta. Hän oli sovittanut kenkiä ja poistunut liikkeestä maksamatta kengät jalassaan.

Mies on poliisin aiempi tuttu lukuisten omaisuusrikosten ja toistuvan häiriökäyttäytymisen vuoksi.

Tuoreimmat aiheesta

Salo