Salon arvokuljetusautossa oli liki miljoona euroa – Syyte: Epäillyt yrittivät räjäyttää auton kyljen

1:00img
Julkaistu 21.09.2016 09:55(Päivitetty 21.09.2016 13:49)
Toimittajan kuva

Päivi Hannula

paivi.hannula@mtv.fi

@paivihannula

Salon helmikuisen, yritykseksi jääneen arvokuljetusryöstön oikeudenkäynti alkoi tänään aamulla Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa Turussa. 

Syyttäjän mukaan neljä ryöstön yritykseen osallistunutta syytettyä suunnittelivat rikosta useilla tapaamisilla ja varustautuivat siihen ampuma-aseilla, räjähteellä, anastetuilla ajoneuvoilla, kulmahiomakoneella ja naamioitumisvälineillä.

3:03img

Yksi syytetyistä vuokrasi Salon Kiikalassa sijaitsevan tukikohdan, vanhan maalaistalon, jota he käyttivät valmistelun ja suunnittelun aikana sekä tekopäivänä rikosta ennen ja sen jälkeen.

Ennen rikosta syytetyt rikkoivat pakoreittinsä varrella sijaitsevan kelikameran johdon.

0:41img

Tummiin haalareihin, keltaisiin huomioliiveihin ja huppuihin pukeutuneet ryöstäjät pysäyttivät liikenteen Turun moottoritiellä Salon kohdalla sytyttämällä Saab-merkkisen henkilöauton palamaan.

Syyte: Ampuivat kohti autoa ja uhkasivat kuljettajaa

Syytteen mukaan kaksi syytetyistä uhkasi rahankuljetusauton kuljettajaa pistoolilla ja konepistoolimaisella ampuma-aseella käskien avata oven. Lisäksi he ampuivat pistoolilla autoa kohden. Laukaukset osuivat tuulilasiin ja auton jäähdyttimeen. 

– Syy, miksi laukaukset on ammuttu, on ollut pelotevaikutus ja se, että vastarinta murretaan. Sen jälkeen on käskytetty kuljettajaa avaamaan ovi, sanoi kihlakunnansyyttäjä Petri Vaaja oikeudessa.

0:44img

Rahankuljetusauton kuljettaja oli sanonut ryöstäjille, ettei pysty avaamaan auton tavaratilan ovia, minkä jälkeen ryöstäjät sanoivat kuljettajalle, että auto räjäytetään.
Teko jäi yrityksen asteelle, kun syytetyt eivät saaneet auton ovea aukaistua eivätkä kylkeä räjäytettyä.

– Nalli on räjähtänyt kyllä, mutta tämä varsinainen räjähdyspanos ei, syyttäjä kuvasi epäonnistumista.

He pakenivat kahdella autolla, joista toinen hylättiin matkan varrelle. Epäillyt pidätettiin pari viikkoa yrityksen jälkeen.

Arvokuljetusautossa olisi ollut noin 900 000 euroa käteistä rahaa.

15:39img

Todisteena syytettyjen dna:ta

Syyttäjän näyttö perustuu muun muassa ajoneuvoista ja piilopirtistä löytyneisiin syytettyjen dna-näytteisiin sekä nelikon laajaan keskinäiseen yhteydenpitoon ennen ja jälkeen teon.

Nelikolle vaaditaan ehdottomia vankeusrangaistuksia. Syyttäjän mukaan vankeusrangaistuksia on kovennettava rikoksen suunnitelmallisuuden vuoksi. Lisäksi kahdella syytetyllä on aiempaa taustaa vastaavista rikoksista.

1:34img

Kaikki pääsyytetyt kiistävät syyllisyytensä rikokseen. Yhden syytetyn puolustaja, oikeustieteen maisteri Pauliina Paajanen totesi salissa, että syyttäjän esille tuoma laaja yhteydenpito syytettyjen välillä selittyy normaaleilla kaverisuhteilla.

– Tapahtumat perustuvat syyttäjän arvauksiin, mitä on voinut minäkin päivänä tapahtua.

Lisäksi syytteessä on kolme henkilöä, joiden epäillään avustaneen ryöstössä käytettyjen autojen hankkimisessa. 

Juttuun lisätty tietoa kello 11.20 oikeudenkäynnin edetessä.

Tuoreimmat aiheesta

Arvokuljetusryöstö