Sami Välimäeltä hirmunousu Yhdysvalloissa

Suomalaisgolfari Sami Välimäki tähtäsi jaetulle 41. sijalle Yhdysvaltojen Scottsdalessa päättyneessä miesten PGA-kiertueen kilpailussa. Hän kirjautti yhteistuloksen 278 lyöntiä, kuusi alle parin.

Välimäki pelasi paikallista aikaa sunnuntaina huippukierroksen ja käytti siihen 64 lyöntiä (-7). Vain Argentiinan Emiliano Grillo (63 lyöntiä) selvisi päätöskierroksesta vähemmällä. Välimäki teki tuloslistalla hirmunousun ja kiri 30 sijaa.

Suomalaistaituri selvitti päätöskierroksen takaysin vain 29 lyönnillä. Hän nettosi sijoituksestaan 30 000 dollaria eli vajaat 28 000 euroa.  

– Mukava saada vähän onnistumisia, PGA-kiertueella tammikuussa ensimmäisenä suomalaisena aloittanut Välimäki kommentoi Golfpisteen mukaan.

Kanadan Nick Taylor voitti kilpailun uusinnassa Yhdysvaltain Charley Hoffmanin ja ansaitsi palkintorahaa reilut 1,5 miljoonaa dollaria. Molempien yhteistulos neljän pelikierroksen päätteeksi oli 263 lyöntiä, 21 alle parin. Yhdysvaltain Sam Burns ja Scottie Scheffler jakoivat kolmannen sijan tuloksella 266 lyöntiä, 18 alle parin.

Hoffman ja Burns käyttivät Välimäen tavoin päätöskierrokseen 64 lyöntiä.

Lue myös:

    Uusimmat