Sampo Kaulasen mukaan "pöytään sai latoa kahdeksannumeroisen luvun", jotta kaupat Jounin Kaupasta syntyivät.
Michele "Minttu" Murphy-Kaulasen ja Sampo Kaulasen elämässä ovat puhaltaneet tänä vuonna muutoksen tuulet, kun Sampo kertoi huhtikuussa myyneensä Jounin Kaupan. Hän kertoi allekirjoittaneensa kaupan Kesko Oyj:n kanssa ja näin ollen myyvänsä Ylläksen liepeillä olevan, Äkäslompolon kylässä sijaitsevan Jounin Kaupan liiketoiminnan, rakennukset sekä maa-alueet.
Samoihin aikoihin Sampo ilmoitti ostaneensa Leviltä huvilan, jota aikoo vuokrata.
Pariskunta vieraili maanantaina 16. lokakuuta Viiden jälkeen -erikoishaastattelussa kertomassa muun muassa uudesta arjestaan Jounin Kaupan myymisen jälkeen. Haastattelussa parilta kysyttiin myös Jounin Kaupan myyntihinnasta. Kysymys sai Mintun nauramaan.
– Kyllä se kohtuu suolainen on, ei se ihan ilmaiseksi lähde, Sampo tuumasi.
Sampon mukaan "pöytään sai latoa kahdeksannumeroisen luvun", jotta kaupat syntyivät.
Lue myös: Sampo Kaulanen myy Jounin Kaupan: "Metkaa touhua"
Mediassa on uutisoitu Jounin Kaupan kauppahinnan olleen 19 miljoonaa euroa. Sampo sanoi parin sopineen, etteivät he ala avaamaan summaa sen tarkemmin.
– Mutta eikai nuo nyt niin kaukaa haettuja ole, hän lisäsi.
Entä onko kyseessä sellainen summa rahaa, ettei töitä olisi enää pakko tehdä? Sampo kertoi laskeneensa, että summa "riittäisi oikein mukavasti, jos nätisti oleilisi ja elelisi, niin ihan kivasti saisi olla". Minttu kuitenkin huomautti kumppaniaan tämän matikkapäästä.
– Tunnetusti sinun matikkapääsi ei ollut ehkä se järin parhain. Sampo uhosi, että hän lepää puolitoista vuotta laakereillaan ja tekee vain puuhommia. Se kesti 52 tuntia, Minttu sanoi.
Yllä olevalta videolta näet koko haastattelun, jossa pari kertoo muun muassa päätöksestä myydä Jouni Kauppa, tutustumisestaan sekä suhteensa aikana kohtaamistaan vaikeuksista!