Sunrise Avenue -yhtyeen laulaja ja kitaristi Samu Haber aloitti pitkän loman jälkeen työt Barcelonassa kuvatussa televisio-ohjelmassa.
Suomeen palannut ja lauantaina lotto-lähetyksessä vieraileva Samu Haber on viettänyt viime viikot Barcelonassa musiikkiaiheisen televisio-ohjelman kuvauksissa.
The Band -nimisessä ohjelmassa 20 muusikonalkua asuu yhdessä Barcelonassa. Haber opastaa kokelaita ja lupaavimmista muodostetaan bändi ohjelman lopuksi.
– Tämä on ollut pehmeä lasku töihin. Ei ole tarvinnut rasittaa omia äänijänteitä, vaan pelkästään kertoa muille, mitä ei kannata tehdä, Haber nauraa MTV:n haastattelussa.
Pehmeä lasku on paikallaan pitkän loman jälkeen: Haber matkasi kolme kuukautta Australiassa ja Uudessa-Seelannissa ennen kuvausten alkua.
Muusikko kertoo, että loma oli ensimmäinen pitkä tauko hänen urallaam.
– Pystyin tekemään juuri sitä, mitä oli tarkoituskin: eli en yhtään mitään. Valokuvasin ja nautin hyvästä seurasta
Markalla mukana oli Haberin pitkäaikainen mallityttöystävä Vivianne Raudsepp.
– Hyvin kestettiin kolme kuukautta samassa paikassa, Haber vitsailee.
Keikkakesä alkaa pian
Tänään Haber tapasi muut Sunrise Avenuen jäsenet pitkästä aikaa. Yhtye alkaa valmistautua kesän keikkoihin, joita Haber odottaa jo innolla.
– Kerrankin saa nauttia vaan keikoista, musiikista ja kesästä eikä ole mitään muuta projektia samaan aikaan!
Sunrise Avenue julkaisi lokakuussa Fairytales – Best of -albumin ja yhtyeen historia tulee olemaan myös keikkaksesän teema.
– Melkein kaikki keikat ovat loppuunmyytyjä ja lähden keikkakesään hyvällä fiiliksellä, Haber hehkuttaa.
Haber ei ole vielä lyönyt lukkoon syksyn kuvioita. Alustavasti hän suunnittelee lähtevänsä biisinkirjoitusmatkalle, kun kesän keikat on soitettu.
– Ehkä Losiin tai Ausseihin, johonkin aurinkoiseen paikkaan. En ole vielä suunnitellut tarkkaan. Nautin kerrankin kesä kerrallaan.