Sankarikoiran arvo 13 ihmishengen pelastaneelle turrelle – Hermanni hälytti kotoa karanneesta pikkupojasta

Sankarikoira Hermanni (Kennellitto)
Sankarikoiran arvoja myönnetään koirille, jotka löysivät apua tarvitsevan ihmisen. Koiran ansiosta isä havaitsi etuoven olevan avoinna ja pojan hävinneen.
Julkaistu 21.10.2019 15:17

MTV UUTISET – STT

Sankarikoiran arvon saa tänä vuonna 13 koiraa, ilmoittaa Kennelliitto. Sankarikoiraksi voidaan nimittää turre, joka on vaikuttanut merkittävästi siihen, että yksi tai useampi ihmishenki on pelastunut.

Lisäksi 23 koiraa saa kunniamaininnan tekemästään urotyöstä. Kummatkin palkinnot jaetaan 8. joulukuuta Koiramessuilla Helsingin Messukeskuksessa.

Sankarikoiran arvoja myönnetään koirille, jotka löysivät apua tarvitsevan ihmisen. Esimerkiksi saksanpaimenkoira Hermannin isäntä kuuli, kun pihassa ollut koira alkoi yhtäkkiä haukkua, hyppiä ja raapia raivokkaasti takaovea.

Hermanni oli huomannut perheen 2,5-vuotiaan pojan lähteneen yksin ulos etuovesta. Koiran ansiosta isä havaitsi etuoven olevan avoinna ja pojan hävinneen. Mies juoksi ulos ja näki pojan, joka oli ehtinyt kulkea noin 50 metrin matkan parkkipaikalle, jonka vieressä kulkee vilkkaasti liikennöity tie.

Tuoreimmat aiheesta

Koirat