Sankarikoirien arvolla palkitut valkoisetpaimenkoirat Sanni ja Dacsu pelastivat omistajansa Liisa Terosen hengen viime talvena. Ilman näitä kahta koiraa Liisa olisi jäänyt liekkien keskelle.
Helmikuussa 2010 Liisa Teronen nukkui sikeästi kotinsa alkovissa Pellossa. Ulkona oli kylmä, mittari näytti 38 astetta pakkasta. Liisa oli aloittanut tammikuussa työt laitosapulaisena dementiaosastolla. Työ oli innostavaa, mutta myös rankkaa. Siksi Liisa oli oppinut iltavuorosta tultuaan nukahtamaan nopeasti syvään uneen saadakseen tarvitsemansa levon aamuvuoroa varten.
Hyisenä helmikuun yönä Liisa ihmetteli unessaan kuuluvaa jyminää ja pillin ujellusta.
– Ajattelin, että tavarajuna kulkee raiteilla. Veturinkuljettaja kuului soittavan pilliä. Arvelin raitaa pitkin juoksevan poroja.
Seuraavaksi uneen tunkeutui koirien meteliä. Yhtäkkiä joku kiskaisi Liisan korvilleen vetämän tyynyn pois. Samoin hävisi pään alta tyyny. Tässä vaiheessa todellisuus alkoi hahmottua unen keskelle.
– Lopullisesti havahduin hereille, kun suuri tassu läimäisi minua suoraan päin näköä useamman kerran. Se oli Dacsu. Sanni ja Pyro-terrieri odottivat tuvan puolella.
Liisa tajusi, että jyminä tuli talon sisältä. Tuli hiljaista, kun ujellus yhtäkkiä lakkasi. Palohälytin oli sulanut ja tippunut lattialle. Kuumavesivaraajaan tullut oikosulku oli sytyttänyt hirsimökin tuleen, ja liekit riehuivat jo hallitsemattomina.
Pakkaseen ilman kenkiä
Sanni-koira viettää kuvassa ensimmäistä joulua Suomessa.
– Kun ymmärsin tilanteen vakavuuden, otin Sannia kaulapannasta ja käskin Dacsun ja Pyron odottamaan eteisessä liekit takanaan. Vein Sannin autoon ja palasin hakemaan Dacsun ja Pyron vain yöasu päälläni. Kuistilla tajusin, että minun oli haettava kännykkäni sisältä, jotta voisin soittaa hätänumeroon.
Liisa veti syvään henkeä ja astui liekkien ohi taloon. Musta savu laskeutui koko ajan alemmaksi. Sisällä oli vaikea suunnistaa.
Kun kännykkä löytyi, Liisa ryntäsi takaisin kuistille. Seuraavaksi sarveiskalvon rappeumasta kärsivä nainen tajusi silmälasien unohtuneen yöpöydälle. Ilman niitä hän ei nähnyt käyttää kännykkäänsä. Ulkona oli pilkkopimeää, vain sisältä tuleva loimotus valaisi tienoota. Niinpä Liisa hyökkäsi vielä kerran sisälle.
– Jos olisin ollut järkevä, olisin ottanut myös autonavaimet mukaani, mutta ei sitä siinä tilanteessa pystynyt ajattelemaan. Kenkiäkään ei ollut aikaa ottaa. Kun pääsin ulos, en meinannut saada ulko-ovea millään kiinni. Liekit ahnehtivat happea ja paine oli valtava. Tiesin, että jos en saisi ovea suljetuksi, menettäisin kaiken.
Lopulta kuumuutta hohkava ovi loksahti kiinni. Liisa ymmärsi seisovansa pakkasessa ilman vaatteita. Onnekseen hän muisti, että kuistin komerossa oli vanha pilkkihaalari.
Palopäällikkö ei uskonut korviaan
Pyro-terrieri pärjää hyvin Sannin ja Dacsun kanssa.
Palokunta, ambulanssi ja vuokraisäntä saapuivat paikalle. Koirat siirrettiin naapurin autoon ja ajettiin naapurin autotalliin, jossa ne pysyisivät turvassa.
– Minut laitettiin ambulanssiin. Palopäällikkö tuli kuulustelemaan minua ja kysyi, miten oikein olin päässyt ulos rakennuksesta. Hän oli varma, että ainakaan ulko-ovesta en ollut kävellyt. Kun sanoin tulleeni ovesta, ja kerroin vielä hakeneeni kännykän ja silmälasitkin talosta, hän suorastaan huusi minulle eikä voinut uskoa korviaan.
Teronen vietiin terveyskeskukseen, jossa häntä pyydettiin jäämään kolmeksi vuorokaudeksi tarkkailuun. Jalat olivat paleltuneet ja turvonneet. Terosella oli kuitenkin huoli koiristaan, ja jo lounasaikaan hän pääsi ystävänsä avulla hakemaan eläimet. Tilapäinen majapaikkakin löytyi nopeasti.
– Sain paljon vaatteita ja muuta apua, ja olen siitä hyvin kiitollinen kaikille auttaneille.
Ihminen ilman menneisyyttä
Tulipalossa mustuneesta teepannusta tuli vielä käyttökelpoinen. Kuvassa vasta kansi on pesty.
Liisa toipuu edelleen onnettomuudesta. 950 kirjasta säästyi sata, ja nekin ovat mustia. Valokuva-albumeita hän ei ole vielä uskaltanut tutkia.
– Ihminen on kuin ilman menneisyyttä, jos kaikki vanha tuttu on kadonnut ympäriltä.
Sankarikoirat säilyivät Liisan onneksi kuitenkin ehjinä ja terveinä, tosin johtaja-asemansa koirien silmissä emäntä sai takaisin vasta kahdeksan kuukautta onnettomuuden jälkeen.
Studio55/Tuuli Lindgren
Onko sinulla tarina kerrottavanasi?
Studio55 etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.
Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme Studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä sähköpostia osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.