Sankarimaista toimintaa! Rekan kuljettaja pelasti kollegansa liekkien keskeltä Yhdysvalloissa: "Jos hän ei olisi tullut, olisi käynyt paljon huonommin"

1:29img
Rytäkässä loukkaantunut kuljettaja kiidätettiin sairaalaan, mutta kuin ihmeen kaupalla tämä selvisi tapauksesta vammoitta. Katso tilanne videolta!
Julkaistu 24.09.2020 20:25
Toimittajan kuva

Sanna Ketola

sanna.ketola@mtv.fi

Tapaus sattui Davenportin kaupungissa Iowan osavaltiossa Yhdysvalloissa.

Kun kokenut kuljettaja Bob Smith näki rekan suistuneen valtatieltä ojan puolelle, hän tajusi, että jotakin oli pielessä.

Smith pysähtyi auttamaan kuljettajaa, mutta huomasi rekan hytin kääntyneen rytäkässä ympäri.

Hytti oli syttynyt tuleen ja Smith tiesi, että aikaa ei ollut hukattavaksi.

Lue myös: Äidiltä kidnapattiin 1-vuotias lapsi keskellä kirkasta päivää Yhdysvalloissa – sieppaajat saatiin myöhemmin kiinni: Halusivat kasvattaa lapsen omanaan

Smith kertoo CNN:lle rikkoneensa rekan hytin ikkunan terävällä työkalulla.

Palavassa hytissä ollut kuljettaja oli tajuissaan.

– Huusin hänelle, että hänen on tultava autosta ulos välittömästi tai hän kuolee.

Rytäkässä loukkaantunut kuljettaja kiidätettiin sairaalaan, mutta kuin ihmeen kaupalla tämä selvisi tilanteesta vammoitta.

Silminnäkijä Tom Ferguson kertoo CNN:lle järkyttyneenä tilanteesta.

– Bob oli todellinen sankari. Jos hän ei olisi tullut, olisi käynyt paljon huonommin.

Katso tilanne jutun alussa olevalta videolta!

Tuoreimmat aiheesta

Yhdysvallat