Sanna Marin kommentoi MTV Uutisille kuulumisiaan Kesäkirja-elokuvan kutsuvierasensi-illassa.
Entinen pääministeri Sanna Marin osallistui Tove Janssonin kirjaan perustuvan Kesäkirja-elokuvan kutsuvierasensi-iltaan Helsingissä perjantaina 20. joulukuuta. Punaiselle matolle saavuttuaan Marin kertoi MTV Uutisille saaneensa kansainväliseltä henkilöltä kutsun ensi-iltaan. Hän tunnustautui hyvin suureksi Tove Jansson -faniksi ja kertoi olevansa iloinen siitä, että sai mahdollisuuden viettää perjantai-iltaa tapahtumassa.
Haastattelussa Marin kertasi myös kulunutta vuottaan. Vuoden 2023 alkusyksystä Marin luopui SDP:n puheenjohtajuudesta ja myöhemmin haki eroa kansanedustajan tehtävistä.
Nykyään Marin työskentelee Tony Blair -instituutin neuvonantajana, jonka myötä hän on matkustanut paljon ympäri maailman. Marin vihjasi myös, kuinka itse aikoo viettää joulua.
– Kiireinen ja työntäyteinen vuosi ollut takana. Nyt joulua kohti sitten kaikki rauhoitutaan ja ollaan läheisten kanssa. Vietetään toivottavasti rauhallista joulua, itse ajattelin ainakin joulun tällä tavalla viettää.
Itsenäisyyspäivänä Linnan juhlissa Marin antoi MTV Uutisille ensimmäisen haastattelunsa suomalaismedioille 1,5 vuoteen. Tuolloin hän kertasi muun muassa sitä, kuinka pitää mukanaan Suomea nykyään kansainvälisissä töissään.
– Puhun aina Suomesta hyvää, kun maailmaa kierrän. Puhetilaisuuksia kertynyt paljon niin kansainvälisistä tehtävistä kuin erilaisista järjestöjen tehtävistä, joiden hallituksissa nykyisin työskentelen. Aina puhun Suomesta hyvää, Marin sanoi tuolloin.
Katso Sanna Marinin haastattelu Kesäkirja-elokuvan kutsuvierasensi-illan punaiselta matolta yllä olevalta videolta.