Kennelliitto palkitsi tänään 22 Sankarikoiraa ihmishenkien pelastamisesta. Oululaisen Sannan tapauksessa walesinspringerspanielit herättivät hänet ja hänen poikansa keskellä yötä, kun osa mökistä roihusi liekeissä.
Sanna nukkui kesäkuisena yönä sikeästi Kajaanin mökillään 8-vuotiaan Kasper-poikansa kanssa, kun perheen koirat, Lara, 2, ja Viivi 11, alkoivat hyppiä ja haukkua kovasti talon sisällä.
– Komensin, että nyt hiljaa, kun yöllä nukutaan. Eivät kuitenkaan lopettaneet, halusivat selvästi, että noustaan ylös, Sanna kertoo.
Sanna nousi ylös ja koirat jatkoivat yhä haukkumistaan. Haukkumisen taustalta hänen korviinsa kuitenkin särähti palohälyttimen ääni.
Sekunnissa Sanna tajusi mistä on kyse.
– Meidän mökki on kaksiosainen, kun ollaan tehty laajennusta. Katsoin ulos ja toinen osa oli täysin ilmiliekeissä. Nukkumatilassa ei ollut vielä savua. Revin lapseni ylös, jotain vaatteita mukaan ja äkkiä ulos.
40 minuutin kuluttua palokunta tuli paikalle ja sammutti tulipalon.
Lue myös: Duca suojeli jäihin pudonnutta isäntäänsä sudelta – näin kotijoukot palkitsevat sankarikoiran
"Ei oltaisi voitu montaa minuuttia nukkua"
Sannan mökki korjauskelvottomaksi. Rakas kesäasunto oli mennyttä sekunneissa.
Tärkeintä kuitenkin on, että Sanna, Kasper, Viivi ja Lara pääsivät turvallisesti ulos mökistä.
– Palokunta sanoi, että ei oltaisi voitu montaa minuuttia nukkua. Häkä olisi pian tullut tilaan, jossa nukuttiin.
Sanna on koirilleen äärimmäisen kiitollinen. Hän kertoo palkitsevansa koirat urotyöstä siten, että he saavat tehdä sitä, mitä he rakastavat eniten tehdä.
– Suuri kiitos koirille meidän pelastamisesta. Jatkossakin mennään viihtymään luontoon, harrastamaan metsästystä ja toteuttamaan itseään.
Sanna kertoo, että hänen perheensä suunnittelee tällä hetkellä paikalle uuden mökin rakentamista.