Sannin keikalla sattui vahinko – yleisö pelasti bändin pinteestä

Sanni 21.1.2016
All Over Press
Julkaistu 18.06.2016 10:42

MTV VIIHDE

Laulajatähti Sannin keikalla sattui ja tapahtui eilen perjantaina Säkylässä. 

Sanni kertoo Snapchatissa, että keikan aikana sähkömiehet tulivat tarkastamaan sulakkeita. Sähkömiehet katkaisivat epähuomiossa koko yhtyeeltä sähköt ja äänentoisto vaimeni kokonaan. 

– Kaikki, mikä voi sammua, sammui, Sanni kertasi tapahtumia Snapchatissa.

kuva

Yleisö oli tilateessa kuitenkin hereillä ja pelasti Sannin yhtyeineen pulasta laulamalla kappaleen ulkomuistista loppuun. Lopulta sähköt saatiin takaisin päälle ja keikka saatettiin kunnialla loppuun.

Laulaja hehkuttaa yleisöään vuolaasti ja kiittelee Säkylän valovoimaista yhtyeislaulua Snapchatissa. Hän lisäsi myös Instagramiin yhteiskuvan bändistään.

– Säkylässä paukkui tänään yleisöenkat ja meininki oli mielipuolinen. Kiitos kaikki paikalle tulleet, me ollaan vieläkin ihan pähkinöinä keikasta, hän ilakoi kuvatekstissä.

kuva

Tuoreimmat aiheesta

Sanni Kurkisuo