Sano hei hei helteille: Eivät tule heti takaisin

Sään kuukausiennuste kertoo, että lämpötiloihin on tulossa romahdus ympäri Suomea. Lapissa voidaan odottaa jopa lumisateita, kertoo meteorologi Pekka Pouta.

Lapissa kevään eteneminen hidastuu ja muualla Suomessa lämpötilat putoavat.

Hellekausi loppuu viikonvaihteessa, Pouta painottaa.

Katso toukokuun lopun ja kesäkuun alkupuolen sääennuste videolta yltä. Helteen ystäville luvassa on huonoja uutisia.

Pohjoisen kylmyyttä kuvaa ensi viikolla sääkartalla näkyvä laikukkainen ilmiö.

Se tarkoittaa ennustemallin tavallista jäisempää ja lumisempaa tilannetta. Myös Pohjanlahden kylmempi tilanne erottuu, Pouta jatkaa.

Pouta kertoo, että kyseiset seikat tulevat säilymään koko tämän hetkisen kuukausiennustejakson loppuun, eli kesäkuun puolenvälin tienoille.

Hieman toivoa lämpimämmästä säästä kuitenkin on.

Itään ja etelään saattaa päästä ajoittain annos lämpimämpää ilmaa, Pouta summaa.

Lue myös:

    Uusimmat