Sanoman toimitusjohtaja jättää tehtävänsä

AOP Susan Duinhoven
Julkaistu 06.11.2023 12:08
Toimittajan kuva
Jukka Auramies

jukka.auramies@mtv.fi

@Auramies

Sanoman toimitusjohtaja Susan Duinhoven jättää tehtävänsä vuoden 2024 ensimmäisen vuosipuoliskon aikana, Sanoma tiedottaa.

Sanoma kertoo aloittaneensa hänen seuraajansa etsinnän. Duinhoven aloitti Sanoman toimitusjohtajana lokakuussa 2015. Sanoman mukaan Duinhoven sitoutunut jatkamaan toimitusjohtajana seuraajansa aloitukseen asti.

– Susan on tehnyt loistavaa työtä muuntaessaan Sanoman useassa maassa toimineesta mediayhtiöstä Euroopan johtavaksi perus- ja toisen asteen oppimisen yhtiöksi. Samaan aikaan hän on panostanut voimakkaasti Sanoman medialiiketoiminnan digitalisoimiseen ja sen johtavan aseman vahvistamiseen Suomessa, Sanoman hallituksen puheenjohtaja Pekka Ala-Pietilä kertoo tiedotteessa.

– Mielestäni nyt on hyvä hetki siirtää viestikapula seuraavalle toimitusjohtajalle. Molemmilla liiketoiminnoillamme on selkeä kannattavan kasvun strategia, ja keskeiset kehityshankkeet ovat hyvässä vauhdissa, Duinhoven kommentoi.

Tuoreimmat aiheesta

Sanoma