Maanjäristykset ovat vavisuttaneet jälleen tänään torstaina Santorinin lomasaarta Kreikassa.
Varhain torstaiaamuna saarta tutisuttivat useat peräkkäiset järistykset, joiden voimakkuus oli yli 4,0.
Keskiviikkoiltana alueella mitattiin noin viikon kestäneistä järistyksistä voimakkain. Sen voimakkuus oli asiantuntijoiden mukaan 5,2.
Saarelle on julistettu hätätila, kertoi Britannian yleisradioyhtiö BBC. Hätätilan on määrä olla voimassa maaliskuun alkuun asti.
Kreikan pääministerin Kyriakos Mitsotakisin odotetaan vierailevan Santorinilla perjantaina.
Ei tietoa kestosta
Asiantuntijat eivät ole osanneet ennakoida, kuinka kauan järistykset jatkuvat. Heidän mukaansa alueella ei ole koettu näin voimakasta seismistä toimintaa sen mittaushistorian aikana eli vuodesta 1964 alkaen.
Järistysten aiheuttamia loukkaantumisia tai vaurioita ei ole raportoitu.
Yli kymmenen alueen saaren koulut pysyvät suljettuina perjantaihin asti. Santorinilta on lähtenyt viikonlopun jälkeen yli 11 000 asukasta ja kausityöntekijää.
Egeanmerellä on noin puolentoista viikon aikana havaittu tuhansia järistyksiä.
Santorinilla kävi toissa vuonna 3,4 miljoonaa turistia. Arvostelijoiden mukaan määrä on aivan liian suuri ja vahingoittaa saarta.