Santtu-Matias Rouvali maailmankuulun orkesterin päävierailijaksi

Santtu-Matias Rouvali 3.12.2016
Santtu-Matias Rouvali johti Tampere Filharmoniaa yhteiskonsertissa Eppu Normaalin kanssa Espoossa 3. joulukuuta 2016.Lehtikuva
Julkaistu 30.03.2017 13:45

MTV VIIHDE-STT

Rouvali pääsee tekemään yhteistyötä toisen maailmankuulun suomalaiskapellimestarin kanssa.

Tampere Filharmonian ylikapellimestari Santtu-Matias Rouvali on nimitetty Lontoon Philharmonia-orkesterin päävierailijaksi. Rouvali on jo ennestään ylikapellimestari Tampereella ja Göteborgissa.

Päävierailijapesti tarkoittaa muutamaa Lontoon konserttia vuodessa syksystä alkaen.

– Nyt voin viedä myös skandinaavista musiikkia mukanani Lontooseen. Se on ollut minun haaveeni pitkään, että saan viedä suomalaista osaamista maailmalle, Rouvali kertoi.

Lontoon Philharmonia-orkesterin ylikapellimestari on Esa-Pekka Salonen, jonka kanssa Rouvali pääsee nyt tekemään tiivistä yhteistyötä. Salonen on toiminut ylikapellimestarina vuodesta 2008 lähtien.

– Siitä tulee tosi hienoa, Esa-Pekalla on tosi hienoja ideoita, Rouvali iloitsi.

Rouvalin johtama Tampere Filharmonia esiintyi sekä viime kesänä että syksyn päätteeksi 40-vuotisjuhlavuottaan juhlineen Eppu Normaalin kanssa.

Tuoreimmat aiheesta

Musiikki