Sara Kuivisto nappasi tuplamestaruuden Kalevan kisoissa – toinen voitto oli raskaan työn takana: "Täysin eri laji juosta yksin kuin porukassa"

1:06img
Videolla Sara Kuiviston haastattelu toisen SM-kullan jälkeen.
Julkaistu 04.08.2019 22:07

Anssi Mertaranta

anssi.mertaranta@mtv.fi

Toimittajan kuva

Feliks Heikkinen

feliks.heikkinen@mtv.fi

@feliksheikkinen

Sara Kuivisto juoksi 800 metrin Suomen mestariksi Kalevan kisoissa sunnuntaina. Hän oli aiemmin napannut SM-kultaa 1500 metrillä. Kuivisto uskoo, että MM-raja menee rikki elokuun aikana.

Kuiviston tavoitteena oli voittaa molemmilta matkoilta kultaa. Kahden ratakierroksen kilpailu oli Kuivistolle rankka, sillä hän joutui tekemään todella paljon töitä yksin. 

– Sitä ajattelinkin, että tänään juostaan kovaa. Se tekee hyvää ensi viikonlopun Superliigan kisaa ajatellen. Tuuli oli niin kovaa, että oli aika työlästä. 800 metriä on täysin eri laji juosta yksin kuin porukassa, Kuivisto sanoi MTV Urheilulle.

Kuiviston voittoaika 2.04,08 jää vajaat neljä sekuntia Dohan MM-rajasta. Kesäkuussa Kuivisto juoksi kahden ja puolen sekunnin päähän rajasta kauden parhaallaan. 

– Se on tarkoitus rikkoa tässä elokuun aikana. Koko kuukausi on jo suunniteltu kisojen osalta. Jos ei mene niissä rikki, niin haetaan sitten vielä jokin kilpailu elokuun lopulle, Kuivisto toteaa.

Dohan viimeiset valinnat tehdään 2. syyskuuta.

Tuoreimmat aiheesta

Yleisurheilu