Sara Siipola kertoo hänelle sattuneesta nolosta tilanteesta TikTokissa.
Uuden Musiikin Kilpailussa toiseksi sijoittunut artisti Sara Siipola kertoo videopalvelu TikTokissa nolosta tilanteesta, joka hänelle sattui lauantain UMK-finaalissa. Tilanteessa kuvatulla videolla Siipola ojentaa tuolloin vielä presidenttikilvassa olleelle Pekka Haavistolle ja tämän puolisolle Antonio Floresille unimaskit, joihin on kirjailtu Siipolan UMK-kappaleen nimi Paskana.
– Huomiselle, Siipola sanoo Haavistolle ja Floresille lahjat annettuaan.
Videolla Haavisto ja Flores repeävät nauruun Siipolan sanat kuultuaan.
– Jos sinulla on koskaan huono olo itsestäsi, muistakaa, että mä annoin päivä ennen vaaleja Pekka Haavistolle Paskana-unimaskin saatesanoilla "Huomiselle", Siipola kirjoittaa videonsa yhteydessä.
Siipola jatkaa tekstiään kertoen olleensa niin UMK-kuplassa, ettei hän siinä hetkessä tajunnut vaalien olevan seuraavana päivänä.
– Onneksi he ovat noin huumorintajuisia ja niin jalat maassa, hän jatkaa.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Lue myös: Sara Siipola olisi halunnut tehdä muutoksia UMK-kappaleeseen – nykyinen versio ei ollut aluksi mieleinen: "Laitoin tuottajalle, ettei tällä mennä"
Video on kerännyt runsaasti kommentteja.
– Nämä tilanteet on niitä mitkä tulevat mieleen kun yrittää alkaa nukkumaan ja vielä vuosienkin jälkeen.
– Mahtava Pekan reaktio!
– Tämä on päivän paras video.