Sarjamurhaaja kuoli 72-vuotiaana kalterien takana: Käytti uhreihinsa oppejaan teurastamisesta

Dennis Nilsen
Copyright Rex Features Ltd 2012/All Over Press
Julkaistu 13.05.2018 16:24

MTV UUTISET

Sarjamurhaaja Dennis Nilsen on kuollut Britanniassa 72-vuotiaana. BBC kertoo Nilsenin myöntäneen ainakin 15 ihmisen tappamisen 1970- ja 1980-luvuilla. Hänet oli tuomittu elinkautiseen rangaistukseen vuonna 1983.

Nilsen oli paloitellut monet uhreistaan. Uhreista valtaosa oli kodittomia nuoria homoseksuaaleja miehiä. Nilsen tuomittiin lopulta kuudesta murhasta.

Nilsen pidätettiin, kun hänen kotinsa tukkeutuneesta viemäristä löydettiin ihmisten ruumiinosia. Lisäksi hänen aimmasta asuinpaikastaan löydettiin ainakin kahdeksan ihmisen luita.

Nilsen oli 11 vuotta armeijassa ruokahuoltojoukoissa. Siellä hän oli oppinut teurastamiseen ja lihan leikkaamiseen liittyviä taitoja.

1:24img

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat