SAS:n lakko päättyy – lentoyhtiö ja lentäjäliitot vihdoin sopuun

SAS LK 2.7.2022
AFP / Lehtikuva
Julkaistu 19.07.2022 05:42

MTV UUTISET – STT

Lentoyhtiö SAS ja lentäjäliitot ovat päässeet vihdoin sopuun. Talousvaikeuksissa rypeneen lentoyhtiön lakossa oli mukana 900 lentäjää.

Pohjoismaisen lentoyhtiö SAS:n lentäjälakko päättyy. Yhtiö kertoo yöllä julkaistussa tiedotteessaan, että 15 lakkopäivän jälkeen SAS ja lentäjäliitot ovat päässeet sopuun.

Tiedotteen mukaan SAS:n lennot palaavat suunniteltuun aikatauluun mahdollisimman pian. SAS:n sivuilla kerrotaan, että jo perutut lennot pysyvät peruttuina.

–  Voimme viimein palata normaaliin toimintaan ja lentää asiakkaitamme odotetuille kesälomille, toimitusjohtaja Anko van Der Werff sanoo tiedotteessa.

560 lentäjää jätettiin palkkaamatta takaisin koronapandemian jälkeen

Kiistassa oli kyse muun muassa siitä, ettei SAS ollut palkannut takaisin 560:tä lentäjää, jotka olivat menettäneet työnsä koronapandemian aikana. Sen sijaan yhtiö on käyttänyt tytäryhtiöiden palkkalistoilla olevia lentäjiä. Tiedotteessa kerrotaan, että SAS on sitoutunut palkkaamaan takaisin 450 lentäjää samalla, kun yhtiö kasvattaa lentojen määrää lähivuosina.

Lisäksi lentäjät vastustivat palkkaleikkauksia, joita yhtiö vaati osana sen toimintojen uudelleen järjestämistä.

Yhtiön mukaan uudet sopimukset lisäävät SAS:n lentäjien tuottavuutta ja lentokausien joustavuutta. Myös lentäjien ja ammattiliittojen aloittamia yhtiöön kohdistuvia oikeusprosesseja tullaan perumaan.

Tuoreet sopimukset ovat 5,5-vuotisia. SAS:n mukaan yhtiön ja lentäjien tulee vielä hyväksyä sopu. Lisäksi SAS tarvitsee sovulle hyväksynnän myös yhdysvaltalaiselta tuomioistuimelta. Yhtiö on aiemmin tässä kuussa hakenut konkurssisuojaa Yhdysvalloista.

Lue myös: SAS ja lentäjäliitot vääntävät yötä myöten sopua lakon lopettamisesta

Lakko maksanut yli 10 miljoonaa euroa

SAS:n lentäjien lakko alkoi heinäkuun 4. päivänä. Lakossa oli mukana 900 lentäjää.

Maanantaihin mennessä lakko oli maksanut SAS:lle päivässä 100–130 miljoonaa Ruotsin kruunua (9,5–12,3 miljoonaa euroa).

SAS on jo pitkään ollut suurissa talousvaikeuksissa, joita koronakriisi vain pahensi. Tuoreessa tiedotteessa sanotaan, että SAS on nyt neuvottelujen päätyttyä kykenevä etenemään rahoituksen varmistamisessa. Jonkinlaisia ratkaisuja on yhtiön tiedotteen mukaan luvassa tulevina viikkoina.

5:44img

Tällaiset ruuhkat piinaavat nyt lentokenttiä

Lue myös: Matkustajat yllättyivät päästyään perille 14 tunnin lennon jälkeen – koneen kylkeen oli ilmestynyt jättimäinen reikä

Tuoreimmat aiheesta

Lentoyhtiöt