Satakunnan Kansa: Huhtasaari pyrkii perussuomalaisten varapuheenjohtajaksi

Laura Huhtasaari 2016
Huhtasaari sai 4,8 prosentin kannatuksen, kun kenttäväeltä kysyttiin, ketä äänestäisi puolueen puheenjohtajaksi.Lehtikuva
Julkaistu 13.01.2017 16:12

MTV UUTISET – STT

Kansanedustaja Laura Huhtasaari pyrkii perussuomalaisten varapuheenjohtajaksi ensi kesän puoluekokouksessa, kertoo Satakunnan Kansa.

Huhtasaari kertoo haastattelussa saaneensa lisää intoa Lännen Median tuoreesta puheenjohtajakyselystä, josta hän kertoo olevansa ”valtavan otettu”.

– Olen ensimmäisen kauden kansanedustaja. En ole missään heittänyt syöttiä, että olisin ehdolla, hän sanoo.

Huhtasaari sai 4,8 prosentin kannatuksen, kun kenttäväeltä kysyttiin, ketä äänestäisi puolueen puheenjohtajaksi. Edelle kiilasivat puolueen puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini, europarlamentaarikko Jussi Halla-aho, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho ja puolustusministeri Jussi Niinistö.

Huhtasaari aikoo pönkittää mahdollisuuksiaan Suomi-kiertueella.

– Olen saanut hirveästi pyyntöjä. On pakko mennä kiertämään, hän sanoo lehden haastattelussa.

Huhtasaari tuuletti Donald Trumpin voittoa Yhdysvaltain presidentinvaaleissa viime marraskuussa.

9:51img

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa