Sateenvarjo ja kumpparit ovat tulevana viikonloppuna tarpeen: "Sadetta saattaa tulla niskaan koska tahansa"

LK sateinen sää
Lehtikuva
Julkaistu 15.09.2022 23:00
Toimittajan kuva

Inka Jurkka

inka.jurkka@mtv.fi

Matalapaine jämähtää Suomen päälle viikonlopuksi ja tuo sateet mukanaan. Sunnuntaina sateet vähenevät ja sää kuivahtaa hieman alkuviikolla.

Torstain ja perjantain välisenä yönä sataa erityisesti pohjoisessa ja maan itäosassa. Perjantaina aamupäivä on lännessä enimmäkseen poutainen.

Satakunta ja Varsinais-Suomi ovatkin perjantaina maan poutaisimmat alueet.

– Muualla kannattaa pitää sateenvarjo, ja ehkä kumpparitkin on hyvä asuste, MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokela kertoo.

Etelärannikon läheisyydessä ja maan keskivaiheilla sateet voivat yltyä kovaksi perjantaina päivällä.

Lämpötilat ovat päivällä koko maassa 10 ja 15 asteen välillä.

Sää kuivahtaa alkuviikolla

Lauantaina tilanne jatkuu samankaltaisena.

– Sadetta saattaa tulla niskaan koska tahansa ja missä tahansa, Jokela toteaa.

Sunnuntaina sateet heikkenevät, etenkin maan etelä- ja keskiosissa. Aurinkoa voi olla myös ajoittain näkyvissä.

Sateet hellittävät alkuviikosta ja sää kuivahtaa. Alkuviikolla myös lämpötila laskee, kun pohjoisesta virtaa viileämpää ilmaa.

Lue lisää: Kuva: Syksyn ensimmäiset lumet tulivat – ensi viikolla viileä käänne

Tuoreimmat aiheesta

Sää