Sateet liikkuvat kohti itää – alkuviikosta poutakelit saapuvat etelään

Viikonlopun sateinen sää jatkuu osissa Suomea tänään. 

Siinä missä lauantaina satoi erityisesti lännessä ja pohjoisessa, liikkuvat sateet tänään kohti itää, Ilmatieteen laitos kertoo. Sateisilla alueilla sadetta voi tulla tänään muutamia kymmeniä millimetrejä.

Lämpötilat liikkuvat 15 asteen tienoilla, mutta idässä voi olla lämpimämpää.

Maastopalovaroitukset ovat voimassa Pohjois-Karjalassa sekä Lapin Inarissa ja Utsjoella.

Lapissa kuivuudesta kärsineet maastopaloalueet Inarissa voivat viikonlopun aikana saada pienen määrän sateita, mutta sateet eivät välttämättä ulotu aivan Lapin pohjoisosiin asti, kertoi päivystävä meteorologi Eerik Saarikalle Ilmatieteen laitokselta eilen.

Lapissa sateita on paikoin odotettavissa viikonloppuna lähinnä Itä- ja Etelä-Lappiin.

Ukkostakin voi olla paikoin viikonloppuna, mutta Saarikallen mukaan se jää maltilliseksi eikä "kunnon rytinää" ole luvassa minnekään.

Meteorologin mukaan alkuviikosta korkeapaineen selänne alkaa vakauttaa maan eteläosaa ja sää on enimmäkseen poutaista.

Lue myös:

    Uusimmat