Japanissa noin 500 lentoa on peruttu taifuunin takia, joka rantautui Tokion pohjoispuolelle puolilta päivin paikallista aikaa. Suurin osa perutuista lennoista on ollut lähdössä Tokion Hanedan kentältä tai matkalla sinne.
Mindulle-myrskyn kovat tuulet ja sade vaikeuttivat myös junaliikennettä. Yksi juna suistui raiteilta Tokion länsiosissa, mutta kukaan ei loukkaantunut.
Toisaalla raideliikennettä hidastivat kaatuneet puut.
Kaiken kaikkiaan kolmisenkymmentä ihmistä on loukkaantunut lievästi myrskyn takia.
Taifuuni etenee Tokiosta pohjoiseen
Tokioon on annettu varoitus myös mahdollisesta tulvimisesta ja maanvyörymistä sekä kovasta tuulesta ja korkeista aalloista.
Pohjoissaari Hokkaidolle eilen saapunut taifuuni Kompasu on heikennyt matalapaineeksi ja siirtynyt merelle.
Kompasu aiheutti Hokkaidolla viikonloppuna sateita ja tulvimista. Maanantaiaamuna löytyi vainaja, joka oli paikallismedian mukaan saanut surmansa tulvan seurauksena.
Nida-niminen taifuuni koetteli Hongkongia vain muutama viikko aikaisemmin.
Videomme Nida-taifuunin aiheuttamista tuhoista:
0:54