"Sattumapääministeri tarvitsee hovinarrin"

Lehtikuva
Lehtikuva
Julkaistu 08.10.2009 12:14(Päivitetty 10.10.2009 14:13)

Keskustan kansanedustaja, ensimmäinen varapuhemies Seppo Kääriäinen varoittaa keskustaa edessä olevasta kriisistä uudessa kirjassaan Politiikan myrskyissä.

Kääriäisen mukaan piilotyytymättömyys pääministeri Matti Vanhasta kohtaan keskustassa on kasvanut ja on vain ajan kysymys, koska se tulee rajusti pintaan.

"Keskusta on vaikeassa tilanteessa. Matti Vanhasen strategia on ollut profiloitua halutuksi yhteistyökumppaniksi... Keskusta on valahtanut eräänlaiseen apupuolueen asemaan"

Keskustan kannatus on laskenut koko Vanhasen puheenjohtajakauden ajan - yhteistyöstrategia on toiminut hallituksen sisällä, mutta äänestäjiä se ei ole innostanut.

Kääriäinen ei halua kajota Vanhasen asemaan puheenjohtaja ja pääministerinä. Kyse ei ole ainoastaan poliittisesta korrektiudesta.

"...Epäilemättä myös sitä, ettei Vanhaselle ole nyt näkyvissä varteenotettavaa vaihtoehtoa keskustan puheenjohtajaksi."

Keskusta kokeili rehellisyyttä kriisissä

Puolue on kuitenkin kriisissä:

"Sen sijaan muu puoluejohto saa olla varuillaan. Kamelin selkä voi katketa pienestäkin likatahrasta, niin äärirajoilla keskustassa mennään."

Kirjan mukaan heti eurovaalien jälkeen alkanut vaalirahoitussotku näytti "kääntyvän koko voimallaan keskustan päänmenoksi.... Oli selvää salailua, oli muistamattomuutta ja oli väärin muistamista. Kun seinä kuitenkin vääjäämättä lähestyi, kokeiltiin lopulta rehellisyyttä. Politiikassakin paikkansa pitävä vanha sääntö - jos ei muu auta, yritetään rehellisyyttä - toimi, ja myrsky keskustan ympärillä laantui."

"Vaalirahakohun takana keskustassa pelattiin kierros valtapeliä. Tätä ei huomattu. Keskustan sisältä vuodettiin lehdistölle tietoja rahoituskähminnöistä ja sillä tavalla lisättiin loiskiehuntaa puolueessa."

Lisäksi kokoomus on vakava uhka keskustalle.

"Kokoomuksen tähtäimessä ovat maakunnat ja maakuntien pääkaupungit. Siis juuri se alue, joka on keskustalle ollut ominta aluetta ja jossa keskusta on menestynyt. Nyt he ovat siellä." Kokoomuksen ensimmäinen kalastelumatka demarivesille nosti puoleen melkein maan suurimmaksi puolueeksi.

Kaikkivoipaisuuden tauti uhkana

Matti Vanhanen nousi pääministeriksi ja keskustan puheenjohtajaksi kesällä 2003, kun Anneli Jäätteenmäki joutui eroamaan tehtävistä Irak-gaten vuoksi. Kääriäinen kutsuukin Matti Vanhasta sattumapääministeriksi. Puolueen kun oli pikaisesti löydettävä Jäätteenmäen korvaaja.

Matti Vanhanen tarvitsisi Kääriäisen mukaan itselleen hovinarrin, joka uskaltaisi sanoa pääministerille epämiellyttäviä asioita, jottei hän jää positiivisen palautteen kuplaan.

" Jo yhden kauden pääministerit ryhtyvät parin vuoden jälkeen elämään muista irrallista "pääministerin elämää". He elävät avustajiensa ympäröimää elämää, usein ilman kritiikkiä ja todellista kontaktia kansan elämään. Asemansa vuoksi he saavat kaiken tarvitsemansa tiedon lähes kaikista asioista, mikä osaltaan lisää kaikkivoipaisuuden tunnetta. Kahden kauden pääministereillä sairastumisvaara on erityisen suuri."

Vanhat parrat sivuun

Kääriäisen päiväkirjamerkintä 29.7.2009 peräänkuuluttaa nopeaa muutosta puolueen toimintaan.

" Olisi itsensä pettämistä kuvitella, että keskusta voisi nykyeväillä nousta suurimmaksi puolueeksi vuonna 2011. Tarvitaan ainakin viittä asiaa: Ensiksi, politiikan profiili on saatava kirkkaaksi niin, että ihmiset tietävät mitä keskusta on ja mitä se tahtoo. Toiseksi, on kaikella tapaa uudistuttava jatkuvuus säilyttäen. Kolmanneksi, puolueen sisäiset henkilötason irtiotot omien kustannuksella on saatava minimiin. Neljänneksi, välittömästi huomio ehdokashankintaan, ainakin 50 nuorta listoilla. Viidenneksi, järjestöasiat on vihdoin pantava remonttiin ja elvytykseen."

Kääriäinen on huolissaan myös Vanhasen ilmoituksesta pyrkiä pääministeriksi vielä kolmanneksi kaudeksi. Hän pelkää ihmisten käyttävän negatiivista äänioikeuttaan ja äänestävän Vanhasen pois vallasta antamalla äänensä kilpailevalle pääministeriehdokkaalle tai tämän puolueelle.

"Vanhasella on omanlaisensa tyyli. Voiko tasaisempi enää olla? Eleettömyydestä on kehkeytynyt Vanhasen tuotemerkki."

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa