Poliisi epäilee nyt vain yhtä miestä henkirikoksesta, joka tapahtui Savitaipaleella marraskuussa. Kolme muuta epäiltyinä vangittua on vapautettu tutkintavankeudesta.
Rikoskomisario Timo Valle Kaakkois-Suomen poliisista kertoo, että epäilty on syntynyt vuonna 1991 ja asuu Keski-Suomessa.
– Tähän mennessä ei ole tullut esille selvää motiivia rikokseen, sanoo Valle.
Epäiltyä epäillään 49-vuotiaan miehen surmaamisesta. Tapausta tutkitaan tappona. Poliisi on aiemmin kertonut, että alkoholilla on ollut osuutta tapahtumiin.
Tutkinnan alkuvaiheessa vangittiin neljä miestä, joista kaksi vapautettiin maanantaina ja kolmas jo marraskuussa.
Henkirikos tapahtui 19-20.11.2016. 49-vuotias paikallinen mies löydettiin kuolleena yksityisasunnosta.
Poliisi jatkaa tapauksen esitutkintaa.