Savonlinnassa suuri rakennuspalo, vaarallisen savun leviämisestä annettiin vaaratiedote

AOP tulipalo, pelastuslaitos
Tomi Natri/All Over Press
Julkaistu 30.06.2022 06:13

MTV UUTISET – STT

Etelä-Savon Savonlinnassa syttyi yöllä palamaan suuri tyhjillään oleva rakennus, kertoo pelastuslaitos. Alueelle annettiin vaaratiedote vaarallisesta savusta keskusta-alueella. Aamukuuden jälkeen vaaran kerrottiin olevan ohi.

Ihmisiä kehotettiin yöllä välttämään liikkumista Savolan alueella, ja pelastuslaitos ohjasi alueen asukkaita pysymään sisällä ja sulkemaan ilmanvaihdon.

Palosta annettiin vaaratiedote.

Pelastuslaitoksen mukaan tiedossa ei ole henkilövahinkoja. 1  200 neliömetrin kokoinen rakennus tulee pelastuslaitoksen mukaan tuhoutumaan täysin.

Paikalle hälytettiin useita pelastusyksiköitä, ja sammutustöiden kerrottiin jatkuvan pitkään. Pelastuslaitos arvioi kahden jälkeen, että töitä riittää pitkälle aamuun.

Pelastuslaitos sai hälytyksen Savolankadulle ennen aamuyhtä.

Juttua muokattu 30.6. kello 06.38: Muutettu aikamuotoja ja lisätty tieto vaaran väistymisestä

Tuoreimmat aiheesta

Savonlinna