Euroopassa Yhdysvaltojen tulevan presidentin Donald Trumpin puheet muun muassa Grönlannin liittämisestä Yhdysvaltoihin saivat tyrmistyneen vastaanoton keskiviikkona.
Trump sanoi lehdistötilaisuudessa tiistaina, että hän ei sulje pois mahdollisuutta käyttää sotilastoimia saadakseen Yhdysvaltojen hallintaan Tanskalle kuuluvan Grönlannin.
Saksan liittokanslerin Olaf Scholzin mukaan Trumpin puheita on pidetty Euroopassa käsittämättöminä.
Scholz kertoi lausunnossaan keskiviikkona puhuneensa muiden EU-maiden johtajien sekä Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan kanssa. Hän sanoi rajojen loukkaamattomuuteen liittyvien puheiden Yhdysvalloissa aiheuttaneen heidän joukossaan "suurta hämmennystä".
– Rajojen loukkaamattomuus on kansainvälisen oikeuden perusperiaate, hän sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan.
AFP:n mukaan liittokansleri ei suoraan nimennyt Trumpia.
Grönlannista puhuessaan Trump sanoi myös olevansa valmis Panaman kanavan haltuunottoon sotilastoimin ja kutsui Yhdysvaltain ja Kanadan välistä rajaa keinotekoiseksi.
Ranskakin tuomitsi
Jo aikaisemmin Ranska varoitti Trumpia olemaan uhkaamatta Euroopan unionin rajoja.
Ranskan ulkoministerin Jean-Noel Barrot'n mukaan on selvää, ettei EU anna muiden maiden hyökätä suvereeneja rajojaan vastaan.
Barrot jatkoi radiohaastattelussa, ettei hän usko Yhdysvaltojen hyökkäävän Grönlantiin.
– On kuitenkin alkanut aika, jossa vahvemman sanelema laki on palannut, hän lisäsi.
Samalla Barrot vaati EU:ta pysymään tiukkana miljardööri Elon Muskin poliittisia vaikutusyrityksiä vastaan.
– Joko Euroopan komissio suhtautuu suurimmalla mahdollisella tiukkuudella lakeihin, jotka olemme säätäneet julkisen tilamme suojelemiseksi, tai jos se ei niin tee, meidän on myönnyttävä antamaan jäsenvaltioille takaisin mahdollisuus tehdä niin.
Tanska ja Panama tyrmäsivät
Tanskan pääministeri Mette Frederiksen kommentoi tiistai-iltana Tanskan TV2:lle Trumpin sanomisia. Hän toisti aiemman viestinsä, että on sinänsä hyvä, kun Yhdysvallat on kiinnostunut arktisesta alueesta.
– Yhdysvaltojen läheisenä liittolaisena katson, että on syytä olla iloinen amerikkalaisten kasvavasta kiinnostuksesta. Mutta sen on tapahduttava grönlantilaisia kunnioittavalla tavalla, Frederiksen sanoi.
Myös Kanadan väistyvä pääministeri Justin Trudeau torjui Trumpin puheet viestipalvelu X:ssä. Trudeaun mukaan ei ole sellaista mahdollisuutta, että Kanadasta tulisi osa Yhdysvaltoja.
Keski-Amerikassa sijaitsevan Panaman ulkoministeri Javier Martinez-Acha sanoi jo tiistaina paikallista aikaa, että maalle kuuluvan Panaman kanavan hallinnasta ei neuvotella.
Panaman kanava valmistui vuonna 1914. Yhdysvallat luovutti kanavan virallisesti Panamalle vuoden 1999 lopussa.