Scott Disick on kamppaillut päihderiipuvuutensa kanssa vuosia.
Kourtney Kardashianin ex-mies Scott Disick on joutunut Coloradolaiseen kuntoutuskeskukseen. TMZ:n julkaisemassa artikkelissa kerrotaan Disickin olleen siellä viime tiistaista lähtien kokaiinin ja alkoholin käyttönsä vuoksi. Mies on kamppaillut vuosien aikana päihderiippuvuutensa kanssa.
Tieto on kuitenkin varsin ristiriidassa Disickin oman sanoman mukaan, sillä hänen lakimiehen mukaan syynä on traumat, joihin hän tarvitsi apua. Hän oli tiettävästi havahtunut asiaan karanteenin aikana.
LUE MYÖS: Kooma bordellissa, häijyä pettämistä, seksivideokohu… Muistatko nämä Kardashianin klaanin exät?
Disickin lakimies Marty Singer vahvistaa, ettei mies ole siellä kokaiinin ja alkoholin väärinkäytön vuoksi.
– Hän lähti selvittelemään tuntemuksiaan, kun hänen äitinsä menehtyi kolme vuotta sitten, kolme kuukautta myöhemmin hänen isänsä kuoli. Scott teki päätöksen kirjautua klinikalle, jotta saisi käsiteltyä traumansa, lakimies kertoo.
Disick uhkaa haastavansa nyt kuntoutuskeskuksen oikeuteen, koska se oli pettänyt hänet. Tähdestä oli vuotanut kuva julkisuuteen, jossa hän on kuntoutuskeskuksessa. Hänen mukaansa kuvan on ottanut joku hoitohenkilökunnasta. Asian tultua ilmi Disick oli lähtenyt viipymättä takaisin kotiinsa Los Angelsiin.
Disick on kamppailut vuosia päihteiden väärinkäytön vuoksi ja hän on ollutkin useasti vieroitushoidossa ja joutunut kerran sairaalaan sen vuoksi. Miehen käyttäytymismalli päihteiden suhteen muuttui hänen tavattuaan nykyisen puolisonsa Sofia Richien vuonna 2017.
LUE MYÖS: Kourtney Kardashian juhlisti 40-vuotissyntymäpäiviään Suomessa – otti myös ex-miehensä ja tämän tyttöystävän mukaan
Lähde: TMZ