SDP:n Rinne kommentoi Hussein al-Taeen kirjoituksia: "Mekin ollemme tulleet vähän huijatuiksi"

Hussein al-Taee SDP:n vaalivalvojaisissa 14.4.2019
Tuore kansanedustaja Hussein al-Taee SDP:n vaalivalvojaisissa.All Over Press
Julkaistu 30.04.2019 13:39(Päivitetty 30.04.2019 15:43)

MTV UUTISET – STT

Hallitustunnustelija ja sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Antti Rinne näkee, että kohun keskellä oleva tuore kansanedustaja Hussein al-Taee (sd.) on huijannut myös puoluetta.

– Mekin olemme tulleet vähän huijatuksi tässä asiassa, Rinne sanoi toimittajille eduskunnassa iltapäivällä.

Hän tuomitsi al-Taeen rasistiset kirjoitukset.

– En todellakaan hyväksy tällaista kirjoittelua, Rinne sanoi.

Rinteen mukaan mahdolliset jatkotoimenpiteet ovat eduskuntaryhmän käsissä. SDP:n puoluesihteeri Antton Rönnholm kertoi eilen STT:lle, että ryhmä aikoo käsitellä tapausta uudestaan.

Rinne kertoi toimittajille keskustelleensa al-Taeen kanssa. Hän oli neuvonut kansanedustajaa irtisanoutumaan kirjoituksistaan ja pyytämään anteeksi.

Rinne arvioi, että ulkomaillakin huomatusta kohusta tuskin on kansainvälisesti pysyvää haittaa. Näkemystään hän perustelee sillä, ettei kirjoittajana ollut valtion johtotason toimija.

Valheiden vyyhti

Tuore kansanedustaja al-Taee astui eilen julkisuuteen ja pyysi anteeksi vuosien takaisia Facebook-kirjoituksiaan, joissa hän solvasi muun muassa sunnimuslimeja, homoseksuaaleja, somaleja ja juutalaisia.

STT kysyi al-Taeelta kirjoitusten kuvakaappauksista jo viime vuoden marraskuussa, jolloin hän työskenteli konfliktijärjestö CMI:ssä. Al-Taee kiisti silloin kirjoitukset, epäili kuvien aitoutta ja uskoi kyseessä olevan selkeä mustamaalausyritys. Eilen al-Taee myönsi blogissaan kirjoitusten olevan aitoja. 

Tuoreimmat aiheesta

Hussein al-Taee