Sardinian MM-rallin tuomaristo on antanut Sebastien Ogierille nuhtelut ja ehdollisen sakon.
Ogier sortui sääntörikkomukseen jo perjantaina välitankkauksen yhteydessä. Tuomaristo antoi tapauksesta päätöksensä lauantaina.
Päätöksen mukaan Ogier oli peruuttanut Toyotallaan takaisin tankkauspisteelle ensimmäisen tankkauksen jälkeen. Toisen tankkauksen aikana Ogier istahti autoonsa kesken operaation.
LUE MYÖS: Esapekka Lapilta tärkeää tiimityötä, Sebastien Ogier ajoi ulos – näin Sardinian MM-rallin lauantai eteni
Tämä oli sääntörikkomus. Tankkauksen aikana kuljettajaparin pitää olla auton ulkopuolella turvallisuussyistä.
Ogier sai tuomaristolta nuhtelut sekä 1 000 euron ehdollisen sakon. Ranskalaisen pitää kaivaa kuvettaan, mikäli hän syyllistyy vastaavaan sääntörikkomukseen kauden 2023 aikana.
– Kuljettaja selvitti, että heti välitankkauksen jälkeen he olivat tajunneet, että he tarvitsevat lisää polttoainetta, minkä vuoksi hän oli päättänyt peruuttaa takaisin välitankkausalueelle. Lisäksi Sebastien Ogier kertoi, että tankkauksen aikana molemmat kuljettajat olivat auton ulkopuolella, päätöksessä kerrotaan.
Tankkauksen suorittanut toimitsija puolestaan kertoi, että Ogier oli mennyt auton sisälle 1-2 sekuntia ennen operaation päättymistä. Tässä vaiheessa toimitsija lopetti tankkauksen, kuten häntä oli ohjeistettu turvallisuusmääräyksien mukaisesti.
– Kuljettaja pahoitteli sitä, että hän kiirehti autoon liian aikaisin, tuomaristo totesi päätöksessään.
Ogier ajoi lauantaina Sardinian MM-rallin kärjessä, mutta hän keskeytti päivän viimeistä edellisellä erikoiskokeella ulosajoon. Kilpailua johtaa Hyundain Thierry Neuville reilun puolen minuutin erolla tallitoveriinsa Esapekka Lappiin ennen sunnuntain erikoiskokeita. Toyotan Kalle Rovanperä on kilpailussa kolmantena.
1:50