Liikemies Seppo "Sedu" Koskinen kertoo, ettei miljonäärinä oleminen tuntunut lopulta mitenkään erityiseltä. Hänestä ilmestyi tänään elämäkerta Yön kuningas, jonka on kirjoittanut Koskisen ravintoloissa portsarina työskennellyt Teemu Potapoff.
Ravintoloitsija Sedu Koskinen kertoo laittaneensa takavuosina rahaa menemään surutta. Koskinen vieraili MTV:n Huomenta Suomessa hänestä ilmestyneen kirjan tiimoilta. Hän kertoo rahaa tulleen paljon 2000-luvun puolessa välissä.
– Rahaa tuli laitettua koko ajan uusiin kohteisiin, oli baareja ja ravintoloita. Koko ajan vaan mentiin eteenpäin. Liikevaihto kasvoi viidessä vuodessa lähes 100 miljoonaan euroon 2004-2008. Olihan se aikamoinen vauhti. Pian kaikki muuttui totaalisesti, Koskinen sanoo vuoden 2008 finanssiromahdukseen viitaten.
Koskisen mukaan miljoonat eivät muuttaneet häntä ihmisenä.
– Raha ei vaikuttanut persoonaani mitenkään, kaikkeen tottuu. Ainoastaan ensimmäisen kerran vuonna 1992, kun tuli isompi summa rahaa, kävin pankkiautomaatilla tarkistamassa, että onko raha varmasti siellä. Onhan se kiva tunne, mutta ei se kauan kestä, Koskinen sanoi.
Yön kuningas -kirjan kirjoittanut Teemu Potapoff sanoo kirjan teon muuttaneen hänen käsityksensä Sedu Koskisensta.
– Hän on sympaattinen, ihmisläheinen ja vaatimaton. Poikkeaa siis paljon julkisuuskuvasta, mutta se on tietyllä tavalla harkittuakin. Hän on luonut henkilöbrändiä, johon kuuluu ökyä ja luksusta, Potapoff sanoi.
Sedu Koskinen sanoo niin sanotun naamavipin olevan kaikkein tärkein vip-muoto, johon kuuluu muun muassa se, että julkkikset pääsevät ravintoloihin jonon ohi ja saavat erityiskohtelua.
– Naamavippi on kaikista tärkein. Jos on hyvä asiakas, joka huomioi portsarin, niin silloin on helpompi päästä sisään. Näin se menee elämässä.
Kuuntele koko haastattelu yltä.